Karkuri

Eddiellä on ollut jonkin aikaa murrosikä ja se on hypännyt/kiivennyt takapihan aidan yli. Sitten se on huidellut yksikseen lähistöllä ja meikä sitä etsien. Ainahan se on tuosta läheltä löytynyt. Kuulin, että sen veli Baxter Englannissa on myös tehnyt yllättäviä vierailuja naapuriin… Alfie pysyy kiltisti pihalla.Eilen sitten yksi uusimmista naapureista tuli soittamaan ovikelloa. Eddie oli käynyt siellä vähän sotkemassa. Juuri siemennetyltä pihalta se oli mennyt vielä sisälle sotkien mattoja. Pahoittelin tilannetta ja kyllähän naapuri oli huomannut, että olin yrittänyt viritellä puuaitaa korkeammaksi kompostiaidalla, mutta se ei ollut auttanut.

Tänään tiistaina isukki tulee taas töihin. Ehtihän hän sentään eilisen levätä auton fixauksen jälkeen 😉 Elikkä nostetaan vähän tuota puuaitaa, niin ettei Eddie pääse sen yli. Etupihan viime kesänä tehty aita on sopivan korkuinen, koska siitä Eddie ei pääse/mene yli.

Nyt tuon aidan voi tehdäkin kun jään asumaan tähän asuntoon toistaiseksi. Ei mennyt tämä asunto kaupaksi reilussa 3 kuukaudessa. Olen tilannut stailaajan ja sitten jossain vaiheessa katson uudestaan tilannetta.

Eilen oltiin taas poikien kanssa Mylliksellä, kuten taidamamme olla joka päivä. img_8264.JPGAlfiella on kiire mamin luoVauhti päällä

Kukkulan kuninkaat

Satunnaisia poimintoja

Meteli

Kun tulin ”torilta” kotiin, niin kuulin kuinka Ella täällä haukkui. Toivoittavasti ei ollut haukkunut kauan. Jätin webcamin päälle & Skype asetukset vastaamaan heti jos vaikka

Lue lisää »

Aitatolpat

Olisiko kellään tarjota? Nämä aitatolpat tulisivat tontin ympärille tulevaan aitaan. Koiratarhauksen yli 2m korkeat aidat ovat jo hankittu, mutta tontin ympärille tarvittavat lyhyemmät vielä puuttuvat.

Lue lisää »

Käyntikortti

Tilasin vähän lisää käyntikortteja sekä ilmaista rekvisiittaa täältä. Ei hullumpaa, että valokuvallisia käyntikortteja saa 250 kpl tai 500 kpl murto-osalla Suomen hintoja (Suomessa 200 kpl

Lue lisää »
Scroll to Top