Keskiviikkona

Kävin poikien kanssa lenkillä ja metsän alkuosassa heitin pari damia, jotka saivat jäädä odottamaan paluuta.

Eddiehän ne sitten muisti molemmat kun tulimme takaisin ja toi yksitellen minulle. Alfie sai sitten hakea pari damia heitosta ja yllättävän hyvin ne toi & palautti (verrattuna aikaisempaan). Eddie nyt oli aina oma hyvä itsensä.

Illalla menin tallille ja otin pojat mukaan. Tallilla lapset olivat innoissaan kun koirat tulivat taas. Ratsastuksen ajan pitivät huolta pojista ja tekivät niille agilityradan hyppyineen. Putkeen eivät pojat suostuneet menemään. Ihan hyvä, että pojat saivat vähän toisenlaista kokemusta: lapset. Osaavat sitten olla jotenkin niidenkin seurassa. Vaikka ainahan ne tallilla ovat lasten suosiossa.

Eddie

Eddie
Alfie

Alfie
Pojat tallilla

Pojat tallilla
Pojat tallilla v2

Pojat tallilla v2

Satunnaisia poimintoja

Raakaruuan hinta

[:fi]ja vähän laatukin. Pojat aloittivat raakaruuan maaliskuussa 2010, eli reilu 5,5 vuotta sitten. Muistan silloin, että lemmikkikaupassa oli kyltit, että ruoka ei ole ihmisravinnoksi kelpaavaa.

Lue lisää »

Terveisiä vuosien takaa

Pitkästä aikaa aukaisin esihistoriallisen kännykkäni, jotta sen avulla voisin testata erästä nykyisen puhelimeni toimintoa. Samalla tuli katsottua vanhan puhelimen sisältä ja sieltä löytyi arvokkaita kuvia.

Lue lisää »

Helppoa

Tiistaina vanhempani olivat päivällä käyneet ”tiluksillani” ja äiti päästi koirat pariksi tunniksi tarhaan. Olivat kuulemma olleet ihan kiltisti siellä koko ajan (pitämättä meteliä, että päästäkää

Lue lisää »
Scroll to Top