Jengillä lenkille

Joulukuussa ostin potkukelkan, jonka avulla pääsin koirien kanssa lenkille. Alku tietty oli kankeaa, mutta siitä se lähti. Helmikuussa ostin lumikengät kun nietoksia alkoi olla sen verran, ettei tuolla suksellisella potkukelkalla paljon kyntänyt kangessa. Neljä viikkoa lumikenkäiltyä, uskaltauduin metsään Icebug nastakengillä & sauvoilla ja meni odotettua paremmin. Kyllä tuosta polveta joskus kalu vielä tulee.

Tänään sunnuntaina repäsin sitten todella ja otin vuohetkin mukaan lenkille.

Ei ihan sitä pisintä kaavaa vedetty metsässä kun kuulin koiranhaukuntaa ja kuulosti vihaisille maremmoille. Haukunta tosin tuli jo sieltä suunnalta mistä olimme kulkeneet, mutta silti. En halua niihin törmätä ja siksi olen lumikengillä tehnyt polkuja niin, että mahdollisimman hyvin vältän niiden kohtaamisen.

Hyvin lumikengillä tallatulla polulla nyt kantaa. Vuohetkin pysyivät hyvin kyydissä. Koirat tietty menevät polkujen ulkopuolelle ”käyttämään lihaksia” hankeen.

Vuohet saivat pitkästä aikaa taas maistella luonnon antimia metsässä. Mitä nyt ovat pääseet jo hyppäämään 180cm korkean rauta-aidan läpi kiitos nietosten + napotelleet pihalta vähän.

Alfie ja vähän Minniekin katselivat välillä vuohia liika innoissaan ja piti rosvoa & poliisia yrittää leikkiä. Onneksi lopettivat pyytäessä. Minnie helpommin kun oli kahden vaiheilla muutenkin. Eddie on ihanan rauhallinen eikä nytkään hötkyillyt vuohista. Kyllähän tuo tilanne taas rauhoittuu mitä enemmän vuohet tulevat mukaan. Näkeväthän nuo tietty päivittäin, mutta onhan se niin kiva leikkiä.

Lenkin jälkeen Lumikki puski itsensä vielä eteiseen ja ravitsi itseään Royal Canin steriloidulle kissalle tarkoitetulla ruualla. Oikeasti.

20130317_152657

Satunnaisia poimintoja

terveys

Cough

[:fi]Elämää kahden vanhan herran kanssa. Jokaisesta yhteisestä päivästä kiitollinen. Juurihan nuo olivat nuoria poikia ja nyt jo lähentelevät 11v. Aika menee vauhdilla.[:en]Living with two elder

Lue lisää »

Ella-liittymä

”Aina Group ja Suomen Lehtiyhtymään kuuluva Medialehdet Oy ovat tuoneet pääkaupunkiseudulla markkinoille Ella-nimisen matkapuhelinliittymän.” Lähde: http://www.digitoday.fi/showPage.php?uk=2&page_id=12&news_id=56507Sisältää myös Ella-etuja. Ne ovatkin kokematta. Ella-tuhot lähinnä ovat tiedossa

Lue lisää »
Scroll to Top