EV2006


Kävin lyhyellä visiitillä messarissa ja näin osan uroksista. Narttuja katsoin vain hetken ja senkin keskustellen erään henkilön kanssa.

Uroksia ja narttuja molempia oli 30 kiepeillä näyttelyssä. Ei mikään suuri luku, mutta toisaalta maksu oli ollu 88 euroa/koira parhaimmillaan, joten varmasti karsi osallistujia. Muutoinkin messarissa oli melko tyhjää, joten taisi hinta olla liian korkea kaikenkaikkiaan monelle. Sisäänpääsykin oli 15 euroa….

No tässä joitain kuvia. Ilman salamaa kun asetukset on ISO400 niin juoksemiskuvat tulevat tuhruisiksi. Salalla ei voi ottaa kehän toisessa päässä olevia kohteita kovinkaan hyvin, mutta kai joitain hyviä kuviakin tuli.

Taas tökkii tämä kirjoittaminen: kirjaimet tulevat jälkijunassa. Jumitusta. Taitaa taas olla tungosta bloggerissa?

EV2006 1 EV2006EV2006 2 EV2006

EV2006 3 EV2006

EV2006 4 EV2006

Satunnaisia poimintoja

Pennut 5. viikkoa - Sileäkarvainen noutaja
pentu

Pennut 5 viikkoa

Pennut ovat nyt 5 viikkoa ”vanhoja”. 5. viikolla oli aika luopua pentulaatikosta ja siirtyä koirahäkkiin. Saavat siitä tulla ulos kun mieli tekee ja kun uni

Lue lisää »

Leppoisa viikko

Olemme Nikin kanssa viettäneet ihan leppoisaa viikkoa. Tiistaina Niki jo syö normaalisti aamiaisen eikä ollut siihen liian väsynyt 😉 (toisin kuin day after synttärit). Voisin

Lue lisää »

Koulutus DVD

Tilasin Keith Mathews’in Noutaja koulutussetin (4 DVD:tä) ja nyt odottelen paketin saapumista. Tällä polvella kun voi hyvin viettää aikaa katsellen koulutusta TV:stä. Ymmärtääkseni ko setissä on

Lue lisää »
Scroll to Top