Meteli

Meteli 1 MeteliKun tulin ”torilta” kotiin, niin kuulin kuinka Ella täällä haukkui. Toivoittavasti ei ollut haukkunut kauan. Jätin webcamin päälle & Skype asetukset vastaamaan heti jos vaikka veljeni olisi TV:n katselun lomassa voinut kuulostella kaiuttimien kautta haukkuvatko koirat. Ei tainut muistaa / jaksaa. Hän ei torille tullut vaan katsoi TV:n kautta lähetystä.

Nyt on ääni mennyt kun hullun lailla tuli huudettua. Enpä jaksanut pahemmin koirillekaan mitää sanoi metelöinnistä. Onneksi naapurissakin on nykyään koira, joka haukkuu.

Täytyy sanoa, että nyt oli junamatkan hinta kohdallaan. Menin autolla Graniin ja siitä junalla Hgin keskustaan. Junat olivat niin tupaten täynnä, ettei konduktoori voinut kulkea siellä, joten kuulutettiin että VR tarjoaa kyydit.
Tosin kun arveltiin, että 50.000 ihmistä tulee konserttiin, niin olisihan sitä voinut varautua. Ensimmäiseen kotiin tulevaan junaan ei ollut toivoakaan mahtua. Hyvä kun ovet menivät kiinni.

No, toista tällaista keikkaa tuskin tulee.

Satunnaisia poimintoja

Mainoksista

Törmäsin mainokseen ”pissi pois”, joka poistaa lemmikin aiheuttamia pissin hajuja. (Pis´t Vaek)- pesuaine, joka poistaa kissan pissan hajun ja desinfioi Kun vahinko sattuu – haju

Lue lisää »

Pedigree Dogs Exposed

Eilen tulleessa Koiramme lehdessä oli artikkeli BBC:n ohjelmasta Pedigree Dogs Exposed. Aiheesta voi lukea enemmän esim. BBC:n sivuilta (itse ohjelma ei ollut BBC:n sivulla nähtävissä).

Lue lisää »

Pentu update

Sain Norjasta viestiä ennen alppimatkaani, että Margolla ei ole vielä juoksua…. Käytännössä pentu tulee aikaisintaan heinäkuussa. Soitin sunnuntaina ennen matkaani Marylle ja kyselin pentuja. Hän

Lue lisää »
Scroll to Top