Takaisin töihin

Tänään sitten alkoi taas työt loman jälkeen.

Jätin Nikin makkariin yksikseen ja pojat saivat muun osan keskenään. Alfi ei ainakaan jää huutamaan kun se saa olla Eddien kanssa kaksisteen. Aluksi erotin kaikki kolme, mutta meneehän nuo pojat keskenään.

Töissä tietty se normaali aloitus. Piti soittaa tukeen kun salasanat olivat päässeet unohtumaan. Yritin kyllä kolme kertaa, mutta aina meni väärin.

Ajattelin kohta lähteä kotiin jatkamaan töitä ettei poikien tarvitse olla liikaa yksin. Työpaikalle pitää kuitenkin päästä  ajoittain jo hyvän ruuan takia kun kolme viikkoa oli ihan omien ruokien varassa. Onneksi tosiaan on se etu, että töitä voi tehdä kotonakin.

Satunnaisia poimintoja

Koiraohjelmaa

Noutajat palstalta löysin artikkelin koiraohjelmasta. Torstaisin klo: 19.15 pyörii ilmaisella netti-TV:lla erilaisista koiraharrastuksista kertova ohjelmasarja. Lähetysten yhteydessä tehdään tutkimusta katsojien aktiivisuudesta ja kiinnostusten kohteista. Tutkimuksen

Lue lisää »

Säikähdyksellä selvittiin

Niki vaikuttaa olevan ihan kunnossa. Eilen illalla hirmusti hössötti ruuan perään ja sillä sai lahjottua itselleen kolme isoa porkkanaa. Vatkasin Nikiä hetken lattialla, samaan tapaan

Lue lisää »

Viime viikko

Pidin viime viikolla kolme kotikonttoripäivää ja päivällä reilun tunnin tauon (jatkoin sitten pitempään illalla töitä). Pääsin sitten tyttöjen kanssa käymään valoisaa Mylliksellä lenkillä. Nikikin hyppeli

Lue lisää »
Scroll to Top