Isovanhemmat

Isovanhemmat 1 IsovanhemmatEllan ”isovanhemmat” tulivat Suomeen. Menimme kahdestaan kentälle vastaan (Niki jäi kotiin).

Molemmat olivat aika ihastuksissaan kun näkivät Ellan nyt ensimmäistä kertaa, koska he omistavat Ellan isän eikätkä siis ole kasvattajia (Ellalle).

Ann sanoi, että Ellassa on ”se kaikki” ja että se tarvitsee vielä aikaa kehittymiseen (1v 3kk).

Illemmalla skypetin (out’illa) Marylle lankaluuriin (Ellan kasvattaja UK:ssa) ja kerroin, että Ann oli nähnyt Ellan ja kehunut sitä kovin. Mary oli mielissään. Hänellä on juuri parhaillaan 9 pentua ihan samasta yhdistelmästä kuin Ellakin ja ne ovat nyt 1kk ja 1pv vanhoja. Marylla on Bonnie samasta pentueesta kuin Ella ja se on menestynyt hyvin näyttelyissä.

Satunnaisia poimintoja

Virvon varvon

Ei ihan hallittua toimintaa kun kaksi flattia pompsahti paikalle. Siinä lensivät noidat ja munat. Kuvat kun tilanne oli jo vähän rauhoittunut. Virpojat Aina on aikaa

Lue lisää »

Elmo

Mitenkäs tämän nyt selittäisin…. Yksi kaverini meni tänään katsomaan kissoja (samasta paikasta, josta Lottakin on) ja päätin mennä mukaan. Lähdin sieltä kissan kanssa elikkä Lotta

Lue lisää »

Sekalaista

Onko kellään kokemusta matoääkkeestä nimeltä Nemavet? Ilmeisesti kilon purkki maksaa jotain reilut 50 euroa? Ajattelin, että jos tuo purkki kestää kauan ja on hyvä, niin

Lue lisää »
Scroll to Top