Gimme a break

Gimme a break 1 Gimme a break
Tein pitkästä aikaa töitä kotona aamulla. Viimeksi tosiaan tullut kotona työskenneltyä vielä Ellan eläessä, eli kaksi kuukautta sitten.

Ei nyt heti koko päivää, vaan aamupäivä. Sekin näytti riittävän Nikille. Katseli minua vähän siihen tyyliin, että eikö täällä saa nukkua rauhassa. Viikonloppuisin molemmat nukumme pitkään ja hartaasti näin pimeän aikaan. Nyt on aamu venynyt liian pitkäksi (Nikin näkökulmasta) kun en lähdekkään molempien aamiaisen jälkeen. No, nyt saa seniori(ta) nukkua rauhassa kun mamma lähti työpaikalle jatkamaan 🙂

Katselin tuota lumitilannetta alpeilla ja loma saa siirtyä (piti olla tammikuun lopulla). Pomon kanssa sovimme, että joskus helmikuussa. Maaliskuussa ei käy org.muutosten takia. Siinä vähän nieleskelin, kun maaliskuussa olisi Crufts torstaina. Pitäisi pitää lomaa to-pe töistä. Eli ei ilmeisesti onnistukaan 🙁
Olin jopa hetken miettinyt, että jos reissaisi putkeen kuten 2 vuotta sitten: ensin Crufts ja sieltä suoraan alpeille. Eipä taida onnistua.
Pitää katsella tilannetta vähän lähempänä maaliskuuta, josko kuitenkin onnistuisi.

Lenkityksestä sen verran, että lyhyttä peltolenkkiä on tehty.

Ellan veljen pentujen kuvia on näytillä (frame sivu, joten ohjattu sivulle suoraan).

Satunnaisia poimintoja

Maanantai treeni

Kävimme treenaamassa poikien kanssa maanantaina. Tiina & Donna olivat myös treenaamassa. Hakuruudussa oli lokki ja 2 varista ja Eddie toi ekalla kerralla kaikki suoraan käteen!

Lue lisää »
Aavi vuohen elämänkerta 2011-2025
vuohi

Aavi 2011-2025

Huhtikuu 2025 on ollut elämäni kovin kuukausi. Niin paljon muutosta. Aavi vuohi ehti huhtikuulle myös lähtijöiden joukkoon. Kiitos ynteisistä vuosista.

Lue lisää »

Virtaa

Pojilla on ajoittain sen verran virtaa, että heikkohermoisia hirvittäisi. Päätin sitten kerralla pistää pojat järjestykseen. Fillarilla reissuun ja pojat mukaan. Ei muuta kuin suht vauhdikasta

Lue lisää »
Scroll to Top