Flatin pusuttelu

Koiran pusuttelu on nyt sitten ”vaarallista”. Asiasta kertoo Iltasanomat.

"suukottelee flattien kanssa"

Flatteja vuodesta 1988 ”suukotelleena” olen kuitenkin vielä hengissä. Flatti kun on rotuna kova pusuttelemaan.

Pussailusta voi tulla ientulehdus ja hoitamattomana parodontiitti.

Koiran & kissan parodontiitista voi luke tästä pdf:stä.

ientulehdus

Altistavia tekijöitä mm. pehmeä ravinto.

Jälleen lisää barffauksen etuja: henki on raikas eikä ravinto ole pehmeää.

Mutta takaisin siihen suukotteluun. Flattien kanssa kun sitä ei voi välttää. Ensimmäisestä flatistani, Mirasta, eräs kohteeksi joutunut tuntematon nainen sanoi nauraen ”pusumoottori”. Miralta sain myös kielarin: makasin lattialla ja haukottelin ja avot. Tuon jälkeen osasin jo varoa moista.

Lööppijouralismista (kun pitää väkisin keksiä aihe) huolimatta jatkamme samalla tavallakin kuin ennenkin. Suukkoja tulee kun flatteja omistaa. Parasta antia IS:n artikkelissa lienee kommenttiloota.

Sen verran vielä voisin paljastaa, että oma hammaskalusto on kunnossa flattien pusuttelusta huolimatta: reikiä ei ole koskaan ollut. Olen sitä mieltä, että pienet pöpöt pitävät meidät terveinä. Minulla oli aikoinaan siitepöly- & omena-allergia, josta paranin kun vuonna 1998 asuin Indonesiassa ja pöpöjä suorastaan sateli. Nyt syön omenoita päivittäin eikä siitepölyt keväisin vaivaa.

Enemmän olisin huolissaan lientä nauttineiden ihmisten baanalla suukottelusta => lööppiä odotellessa.

Flatin pusuttelu 1 Flatin pusuttelu

Kuva/photo: https://www.facebook.com/OffTheLeashDailyDogCartoons

Satunnaisia poimintoja

Heijastinliivit

Heijastinliivit ovat olleet kovassa käytössä. Samoin patteriset kaulapannat. Viime viikolla pojilta putosi jonnekin omansa. Minniellä se säilyi. Hyvin oli pari vuotta palvelleet. Pitää seurata jos

Lue lisää »

Perilla ollaan

Terveiset Englannista! Hyvissa voimin on saavuttu perille. Olen nyt Kentissa Heidin luona ja huomenna suuntaamme flattitapahtumaan. Viela en ole yhtaan flattia ehtinyt bongaamaan, mutta huomenna

Lue lisää »

Vinkki kuumuuteen

Valittelin tänään Eddien hoitotädille kuumuutta. Hän sanoi näppärästi: ”Menet vaan sinne lattiatasolle ja nautit huiskivien häntien tuomasta viileydestä”. Joskus ratkaisu on yksinkertainen 🙂

Lue lisää »