Turismia ja treeniä

Kävin tänään turisteeraamassa flattikerhon ALO- ja AVO-kokeessa.

Blackpics Toobig Jumpsuit vesiohjauksessa (ALO)

Olin Nikin kanssa ALO-kokeissa joskus 1995-1997 välisenä aikana ja ne on siitä muuttuneet. Nikin jälkeen ei ole ollut tarvetta kokeista tietääkkään.  Taippareita on tässä viime vuodet tullut harrastettua ihan urakalla. Nyt sitten kävin katsomassa millaisia kokeet nykyään ovat ja kun näin lomakin on mennyt ihan kotona (tilushommia tehdessä), niin oli ihan kiva retki.

.

.

Jatta & markkeerauslintu

Illalla treenasin kaikkia kolmea. En voi vain kuin ihmetellä, mitä Alfielle on tapahtunut: senhän kanssa voisi vaikka lähteä taippareihin.  Jos jossain vaiheessa saan kuvattua (FlatCam’illa) treeniä, niin pääsee vertaamaan viime kesäisen vs tämän kesäisen treenin.  Oli aika epätoivoista vuosi sitten. Alfieta ei olisi homma voinut vähempää kinnoistaa. Nyt sitten kiinnostaa. Mitä on tapahtunut? Jätkä on tainut buutata päänsä ja jo alkoi riista kelpaamaan.

Satunnaisia poimintoja

FlatCam

Tilaamani Contour GPS kypäräkamera saapui tänään. Tästä lähtien nimeltään FlatCam™ Tarkoitus on ensi vuonna kuvata sillä Alpeilla, mutta ennen sitä tietty fillarointia, lenkkiä koiran näkökulmasta

Lue lisää »

Tassut

Serkkuni, labbisimmeinen, suositteli jossain vaiheessa Relaxant’ia kertoen, että se mm. vähentää lumen paakkuuntumista tassuihin. Niinhän siinä purkin kyljessä sitten luki ja ostinkin pikkupurkin (150 ml)

Lue lisää »
Scroll to Top