Kanta-Hämeen Noutajat järjestivät torstaina 22.11 luennon ”Henkinen valmistautuminen koiraharrastuksessa”, jonka veti Lotta Vuorela.
Aihe on ihan kiinnostava muutenkin kuin omien opintojen vuoksi. Hyvin pitkälti samaa kuin mitä Valmentamossakin olemme käyneet läpi, mutta jotain erilaistakin oli. Periaatteessa Valmentamosta olen saanut jo paljon eväitä koirajuttuihin, vaikka se ei ollutkaan se syy sinne lähteä vuodeksi opiskelemaan. Ihan työn vuoksi koulutukseen lähdin.
Kisajännitykseen neuvottiin samoja NLP-tekniikoita kuin mitä Valmentamossa on myös käytetty (ilman että tuolla Lotan luennolla mainittiin NLP sanaa). Esim. ”polkuharjoitus”: Jos sinua jännittää ja olet tietyssä pisteessä sen jännityksen kanssa haluten päästä vähemmän jännittävään pisteeseen, niin mitä askelia sinun on otettava. Askeleet = asiat, jotka vähentävät jännitystä (tässä tapauksessa).
Teimme kaksi hyvää erilaista harjoitusta: ensin parityönä niin, että toinen pareista kertoi miten hyvä koirankouluttaja, -ohjaaja itse on, samalla kun toinen myötäili ja oli samaa mieltä siitä kuinka hyvä kouluttaja toinen on. Sen jälkeen saman parin kanssa harjoitus jatkui: se toinen vastaavasti kertoi aloittajalle kuinka hyvä koirankouluttaja tämä on toistaen niitä asioita mitä edellinen oli kertonut. Yleensähän tämä on vaikeaa suomalaisille. Sitten keskusteltiin siitä miten vaikeaa toisten ja itsensä kehuminen on.
Toinen harjoitus (yksilö) oli sellainen, että saimme A4:n johon minuutin sisällä yliruksasimme ruudukosta numerosta 1 ylöspäin numerojärjetyksessä (numerot olivat sikin sokin ruudukossa). Sen jälkeen teimme harjoituksen uudelleen. Yhteensä neljä kertaa. Ne, jotka saivat viimeisessä ruudukossa parhaimman tuloksen, kannattaisi keskittyä suorituksessa alkuosaan (esim treenatessa koiraa, kokeessa). Jos sai alkuruudukossa parhaimman tuloksen, suorituksessa kannattaisi keskittyä loppuun enemmän.
Valmentamosta tulleena oppina voisin kertoa sellaisen, että jos haluat pärjätä hyvin koirasi kanssa (harjoitukset, kokeet jne), niin mieti 1) missä nyt olet ohjaajana ja 2) missä haluat olla. Jos tiedät jonkun hyvin pärjäävän koiranohjaajan, niin mitä ominaisuuksia tällä ohjaajalla on? Kehitä sitten näitä ominaisuuksia itsessäsi. Tässä taas voi käyttää ”Polkuharjoitusta”, jossa olet jossain pisteessä haluten tiettyyn pisteeseen ja mitä se vaatii sinulta päästä sinne (askeleet). Kuulostaa ehkä helpolle, mutta nyt kun olen lopputyövalmennuksia tehnyt, niin eivät nuo askeleet heti/helpolla tule. Moni kokee aluksi esim. tuon polkuharjoituksen hyvin vaikeana. Siihenkin on sitten lisäkikkoja miten sen saa käynnistymään.
Kaiken kaikkiaan ihan kiva kolmetuntinen luento. Kertausta omiin oppeihin ja joltain osinkin vähän uudesta näkökulmasta. NLP intesiivikurssin olen ajatellut käydä tammikuussa, joten siitäkin tulee vielä kivoja eväitä elämään tuon Valmentamon koulun (1 vuosi) lisäksi.