Niin kuin tuhka tuuleen

Meni viikonlopun alkuperäiset suunnitelmat.

Tonyn piti tulla Suomeen perjantaista maanantaihin, mutta lentokoneet eivät lennäkkään. Pakettikaan, jonka hän lähetti etukäteen, ei ole vielä saapunut. Saattaa johtua, ettei posti vain ole sitä toimittanut kun menin siirtämään postilaatikkoa ja siitä tuli suuri draama. Paketissa on n. 20kg Belsud historiaa, jota piti käydä läpi ja skannailla.

Viime maanantaina käytiin hurttien kanssa taas koirakoulussa. Tällä kertaa Alfie pääsi seurapiiripojaksi. Minnie kanssa treenailtiin reilu puoli tuntia, mutta sitten alkoi huomata sen väsyvän. Sitten vaihdoin Alfieen. Sehän on viime aikoina kehittynyt aivan käsittämätöntä vauhtia. Nyt sitten huomasi, että se kehitys ei välttämättä näy kun on vieraita koiria lähellä…. ”Pientä” keskittymiskyvyn puutetta ja vinkumista. Ei hirveesti toivoa, että muistaisi markkeerata damin jos ei heti päässyt sitä hakemaan ja läheltä. Kodin lähellä on onnistunut paljon pitemmät matkat kun ollaan oltu Alfien kanssa kaksisteen. Mutta tuo oli hyvä tietää: pitää ottaa häiriöitä mukaan enemmän.

Minnien kanssa koulutus menee mielestäni helposti. Eihän se välttämättä osaa, mutta silti sen kanssa on helppoa kun vaikuttaa täysipäiselle ja oppimiskykyiselle. Rauhallisempi se on kuin pojat. Niki oli myös suht helppo koulutettava. Kärjistäen Nikin ja Minnien molempia vanhempia on käytetty ”oikeisiin” tarkoituksiin rotua ajatellen ja jälkeläiset ovat täysipäisempiä kun nuo, joiden vanhempia ei olla.

Eilen kävin hakemassa luomupossua ja koirat saivat monta säkkiä ylimääräistä kaupan päälle (ihmisille kelpamatonta mitä jäänyt). Pussillinen sian korvia. Ja tietty sorkkia ja muuta kivaa ylimääräistä. Herkuteltu jo on 🙂

Aurinko paistaa ja voisi lähteä koirien & vuohien kanssa metsään eikä täällä netissä keikkua.

Lenkillä

Satunnaisia poimintoja

Talviturkki

Pojathan ovat heittäneet talviturkkinsa ties milloin, mutta meikäläinen vasta tänään (vuodelta 2007). Viime vuosi jäi sateiden ja koleuden takia kokonaan uimattomaksi. Vaikken hirmupitkään tuolla kellunut,

Lue lisää »

Yearbook 2007

Viime viikolla tuli Englannista flattien vuosikirja. Laitan tähän joitakin otantoja vuosikirjasta. Crufts 2008 flattien osalta on 7.3, tuomareina: Mrs H.C. Murray – urokset Mr M.

Lue lisää »

Spondyloosi

Viime yö tili valvottua. Itse asiassa huomasin jo töiden jälkeen lenkillä, että Niki oli jotenkin ”outo”. Lenkillä se selvästi väisteli Ellaa ja meni jopa kunnolla

Lue lisää »
Scroll to Top