Sunnuntai

Sunnuntai 1 Sunnuntai
Kävin katsomassa Merjan pentuja (9 kpl ja 3,5 vk:n tienoilla) sekä Pipsaa (13 viikkoa).
Sunnuntai 2 Sunnuntai
Pennut olivat tietty tosi suloisia ja Pipsa hauska tyttö.
Olinkin sen jo nähnyt ensimmäisen kerran 2 viikkoa sitten kun näytin Merjalla Mylliksen rannan, josta on hyvä uittaa myös pentuja (Ellakin ui siellä 8 viikkoisena). Pipsa tuolloin hyppäsin veteen muutamia kertoja isompien perässä ja hieman sitten ui.

Ihastelin pentulaatikossa pienokaisia ja sitten kun ne olivat nukahtaneet, leikin Pipsan kanssa hieman. Asensin Merjalle myös Skypen.

Illalla olin omien tyttöjen kanssa Mylliksellä uimassa. Siellä oli niitä paikallisia nuoria tyttöjäkin (asuvat lähellä) ja kuulin, että olivat nähneet käärmeen uimassa!
Kyllähän tuolla joskus käärmeitä näkee, mutta uimassa.

Satunnaisia poimintoja

Patella tilitystä

Töissä meni sen verran pitkään (aamukin venähti pitkäksi kotona), että ajattelin jättää torstain Tokon väliin. Viime kerralla oli puhetta, että vetäjä ei ehkä pääse paikalle,

Lue lisää »
kissa

RIP Elmo

[:fi]Suloinen, isotassunen Elmo on poissa. Vielä maanantai aamuna Elmo tuli yöreissulta kotiin. Elmo oli laihtunut, mutta niinhän nuo kissat ovat kesän jäljiltä kun viihtyvät ulkona

Lue lisää »

Selän takana

Vähän harmittaa kun kuulin jonkun puhuneen SNJ:n näyttelyssä, etten olisi saanut tuoda Nikiä sinne. Se oli liian vanha ja kärsi liikaa. Miksi tuo piti sanoa

Lue lisää »
Scroll to Top