Piha

Eilenhän oli Aprillipäivä, joten varmistukseksi vielä etten todellakaan ole muuttamassa koirien kanssa Italian Alpeille. En vaikka sain ihanan kultsu nartun kanssa pari rinnettä laskeakin 🙂

Kesällä myös piha kuuluu projekteihin. Italiasta ostin muutaman sisustuslehden ja sieltä sain lampeen pari ideaa.

Lammin matala ylityskohta

Lammin matala ylityskohta. Olisi tarkoitus laittaa yhteen kohtaan tällainen ylitys.
Hiekkaranta kangasta

Hiekkaranta kangasta. Vanhemmillani on tällaista kangasta vesiputoksessaan ja tuollaista voisi laittaa myös lammen ympärille.

Olen myös miettinyt, että lammen ruoppaaminen (vaikka sen pitäisi olla parhaimmillan 2m syvä, niin jostain kohdista matala) voisi olla ihan ok. Lisäksi kangas & hiekka, mutta kun lampessa on kaloja, jotka kuolisivat jos tuo tehtäisiin. Muta/savipohja oli mitä mainioin koirien turkille viime kesänä! Moni asia siis on jo nyt niin hyvin, että mitä sitä muuttamaan.

Ehdotuksia saa toki esittää (linkkien kera) 🙂

Satunnaisia poimintoja

Se on niin väärin

Tänään oli flattinetin vieraskirjassa Bessyn kuoleman syy. Jälleen myrkytystapaus Lappeenrannassa!! ”Bessy” Artnemisflat Conchita kuoli äkillisesti, rajun sairauden johdosta joulun alla. Syyksi on nyt selvinnyt vakava

Lue lisää »

Järkyttävää

Olen Ellan hoidon suhteen ollut yhteydessä pieneläinklinikalle dekaaniin ja myöhemmin johtajaan. Tänään eläinlääkäri lähetti minulle sähköpostia. Hän kertoi, ”ettei Ellalla alunperin ollut ruokatorven laajentumaa” ja

Lue lisää »

Unelmakoira

Nyt sinulla on mahdollisuus saada juuri sellainen koulutettu koira, jollaista aina olen halunnut! Ja vain seuraamalla videon ohjeita. Alkoipas toinen saamistani noutajankoulutusvideoista ”vaatimattomasti”.   Toinen

Lue lisää »
Scroll to Top