Painajaiset

Joku onneton on nähnyt dami painajaisia. Toivottavasti ei ollut liian rankka kokemus.

Apua oli ainakin Googlen avulla etsitty ja päädytty sivuilleni. Pahoittelut, mutta täältä ei taida helpotusta löytyä. Toistaiseksi damit eivät ole aihettaneet painajaisia.

Yritin hieman netistä etsiä tulkintaa, mutta eipä sellaista damille löydy. On vähän pienemmän ryhmittymän painajainen ilmeisesti. Englanninkielisiä unentulkintoja löytyy täältä.

Varoitus: dami saattaa aiheuttaa painajaisia.

Varoitus: dami saattaa aiheuttaa painajaisia.

Satunnaisia poimintoja

Mielikuva koirista

Yksi keskustelunaihe noutajaforumilla sai (taas) kommentoimaan. Aihe oikeastaan käsittää besserwissereitä, mutta yksi kirjoittaja kertoo miten heitä välttää näin: Useat äidit kyllä ovat ymmärtäneet, kun sanon

Lue lisää »

Ruoka

on kallista Suomessa ainakin. Viime viikolla tuli keskusteluta kerta jos toinenkin aiheesta. Myös toinen osapuoli kummasteli näitä kalliita hintoja. Otetaanpa vaikka koiraruokamerkki X josta käytetään

Lue lisää »

Blogista kirja

Kerroin jo aikaisemmin projektista tehdä bloggerin kirjoituksista kirja itselleni muistoksi. Tarkoitus olisi, että siihen tulisi postaukset ja valokuvat. Kirjapaino puoli on jo ”hanskassa”. Helsingissä on

Lue lisää »
Scroll to Top