Ziisus

Taas käytiin tuossa lähimetsässä lenkillä. Menomatkalla auto tuli metsätiellä vastaan ja menimme sivuun. Auto pysähtyi ja sieltä näkyi hymyilevän vanhemman pariskunnan kasvot kun he kertoivat että heilläkin on koira autossa ja tulivat juuri lenkiltä. Koiran äiti kuulemma on sileäkarvainen noutaja ja isä sakemanni.

Siinä sitten mietin että vain maalla 🙂

Takaisin tullessa taas tuli auto vastaan ja väistimme. Näin että kaukaa takaa tulee myös auto mutta se vilkutti sivuun, joten ajattelin sen jäävän sinne.  

No eipä jäänyt vaan tuli kunnon vauhdilla tietä pitkin. Koirat olivat sen verran edessä, että meni keskelle hiekkatietä kävelemään, jotta auto ei pääsisi ohitseni ennen kuin koirat ovat luonani. Se musta citymaasturi vaan tuli reippaalla vauhdille eteenpäin välittämättä että olen keskellä tietä! Pakkohan sen sitten ihan iholla oli pysähtyä ja ohi se meni niin että melkein osui Alfia! Näytin keskisormea perään.

Auto pysähtyi ja naismatkustaja tuli ulos. Sanoin ”oletteko te hulluja kun koirien päälle meinaatte ajaa? Tiedän kyllä että koirani ovat irti, mutta ei se anna teille lupaa päälle ajaa”.  Mieskuski sitten ilmeisesti motivoitui demostroimaan, että kyllä se onnistuu. Olin siinä auton edessä jälleen ja koska minulla oli kävelysauvat, niin korotin sauvaa lyödäkseni ”hänen niin vitun arvokasta autoaan”. Tämä tehosi. Eihän toki citymaasturiin klommoa haluta. Sitten kuski avasi oven ja kysyi hymyssä suin, että ”onhan sinulla vakuutukset kunnossa, voin ajaa noiden päälle”. Se oli häneltä virhe. PMS:n suomin voimin sai mies kuulla minun mielipiteeni hänen ulkoisesta habituksestaan. Ja siitä miksi hänellä on citymaasturi jatkeena. Noin voi käyttäytyä vain jatketta todella tarvitseva luuseri; autolla päteminen.  Eivätkö nämä miehet käytöksellään tajua paljastavansa miehuutensa mitättömyyden?

Kun auto sitten lähti, niin näytin sormillani kuinka pienennä pidän hänen miehistä olemustaan ja mies sitten että olenko ihan terve. Sanoin, että suojelen koiriani kaikin keinoin ja ei kukaan täysissä järjen voimissa yritä koiran päälle tahallaan ajaa.

Vuosi maalla ja ensimmäinen todella epämiellyttävä kokemus. Jäin myöhemmin harmittelemaan, etten ottanut autosta kuvaa (rekkari) ja laittanut sitä ympäri nettiä varoitukseksi.

Poikkeuksellisen paljon (yht. 4) autoja oli liikkeellä. Monet sienestivät. Meikäläistä hieman pelottaa poiketa noita pikku metsähiekkateiltä nyt yhtään minnekkään hirvenmetsästyksen aikana. Juttelin yhden sienestäjän kanssa aiheesta eikä se ollut tullut hänelle mieleenkään.  Näytti häntäkin sen jälkeen arveluttavan mennä kovin kauas ”tieltä”.

Share on telegram
Share on facebook
Share on whatsapp
Share on email

Katso myös

Koirien matokuuri onnellisesti saatu päätökseen

Koiran matokuuri ja testi

Kun koirat olivat saaneet 3 x matokuurin kahden viikon välein ja viimeisemmästä oli kulunut 2 viikkoa, oli aika kerätä näytteet testiä varten.

Matokuuri koirille

Matokuuri toistoilla – 3 kertaa

Yhtenä kauniina päivänä toinen tytöistä oli laatalle tehnyt kaksi kikkaretta ja kun menin siihen potkaistaakseni ne vähän syrjempään, niin huomasin kikkareiden välissä

Lokakuussa juhlitaan

Lokakuussa juhlitaan

Lokakuussa juhlitaan: Sekä Hanie että Minnie täyttävät vuosia ja Minnielle tuli mittariin 12-vuotta. Sitä onkin syytä juhlia ja kunnolla.

Translation

You can translate this site with Google translation. Right click you mouse (works at least with Chrome browser)

Some of the posts are written also in English after Finnish but I gave it up as browsers can help with translation nowadays.