Tohtorilla

Niki tutustuu Suomen tuoksuihin
Niki kävi tänään tohtorilla kun Metacam alkoi olemaan lopussa.

Ei ollut Nikin kunnossa mitään valittamista ikään nähden. Sydäntä kuunneltiin pitkään ja hartaasti ja kuulosti hyvälle. Hampaita katsottaessa piti vähän selitellä ettei se enää syö luita kun ei ole kilpailua (Ellaa). Siinä sitten selvisi, että ko. eläinlääkäri oli ollut EKK:lla töissä niihin aikoihin kun Ella oli ollut siellä ja hän muisti Ellan hyvin. Juttelimme Ellan hoidosta, mutta en viitsinyt kertoa, että asia on käsittelyssä Kuluttajavalituslautakunnassa. Ihmettelin vain kun minulle ei oltu kerrottu röntgenissä huomatusta ruokatorvenlaajentumasta.

Niki sai mukaansa Metacamia sekä reseptin, että sitä riittää. Veeralle pyysin matokuurin ja sain kätevän niskaan laitettavan version. Veera on hieman yskinyt viime aikoina, joten seuraan sitä vielä.

Niki valmistautuu 14-vuotis-synttäreihin sunnuntaina hyvässä vedossa 🙂 Rauta-Rouva Niki.

Niki, Mira ja Roki 07/1993

Kuvissa Niki 3 kk:n ikäisenä.
Uimakuvassa mukana Roki (Flathatted Cherokee) ja Mira (Blackpicks Carmen)

Satunnaisia poimintoja

metsä

Caveman

[:fi]Sunnuntai lenkillä koirat innostuivat kalliolla. Sitä jatkui jonkin aikaa ja otin kameran esille (silloin jo vähän rauhallisempi tutkiminen). Lopussa Alfie vierä yrittää änkeytyä koloon. Piti estellä,

Lue lisää »

”Vieraileva tähti”

Belsud Tony tulee taas Suomessa käymään ensi viikolla. Tällä kertaa 5 päivän reissu (ke-ma). Jos jotakuta kiinnostaa nähdä / jutella hänen kanssaan, niin ilmoittele. Jotkut

Lue lisää »

Klaani on kasassa

Eilen hain pikkukilit (tyttö & poika) ja tänään sitten n. 2-vuotiaan lypsävän kutun. Nyt on sitten klaani kasassa (vuohien osalta). Pari kanaa voisi vielä ottaa…

Lue lisää »
Scroll to Top