Vuosi vaihtui vähän rankemmin

[:fi]Vuosi vaihtui.

Eikä niin miellyttävissä merkeissä.

5.1. tuli jäähyväisten aika ihanalle Aino-vuohelle. Ei ehtinyt edes 2 vuoden ikään.Vuosi vaihtui vähän rankemmin 1 Vuosi vaihtui vähän rankemmin

Aino alkoi marraskuun lopulla horjumaan ja vaappumaan eikä aina oikein pysynyt pystyssä. Tuo kaikki helpotti kun sai eläinlääkäriltä vitamiinipistoksia.

Kun horjuminen ja vaappuminen sitten uusiutui vain 5 viikon kuluttua, oli kyseessä jotain vakavampaa kuin vitamiinin puutos (lähinnä kai seleenin). Muut vuohet ovat pärjänneet hyvin vastaavissa oloissa + kävin vielä lisäkivennäiset hakemassa eläinlääkärikäynnin jälkeen. Suolakiveä on aina tarjolla.

Tämä oli 1.5 vuoden sisällä jo 6. menetys. Alkaa jo riittämään.

Paljon nuo lemmikit antaa enkä yhtään hetkeä antaisi pois. Tai no, ehkä jotain 😉

Tämä sivusto jääkin nyt toistaiseksi tällaisena. WP:lle tuli sen verran isoja muutoksia, että blogipohjan uusiminen samassa yhteydessä ei kannata (testasin pienemmällä sivustollani ja käännökset tuottavat ongelmia + ehkä sen vuoksi uusi sivupohjakaan ei oikein ota toimiakseen). Lähden rakentamaan uusia sivuja sen sijaan, että yrittäisin korvata nykyisiä olemassa olevia (esim. teen pääsivun kokonaan uusiksi alusta alkaen ja jos/kun se miellyttää, niin korvaan uudella vanhemman). Katsotaan saanko niin mieleisemmäksi.

Fitbark on vielä hankkimatta, mutta sen sijaan tilasin itselleni Oura-sormuksen 🙂 Sain kokea kuinka tärkeää on ajoissa huomata stressi kehossa. Stressaantuneena minusta ei ole koirille hyötyä, joten ”laitetaan se lentokoneen happinaamari ensiksi itselle ja sen jälkeen autetaan muita”.

Haniella alkoi tammikuun puolessa välissä juoksu. Mickie on ollut todellinen herrasmies; ei pahemmin ole vinkunut perään. Jotain pientä leikkiä, johon on tullut liehittelyä mukaan, on ilmaantunut, mutta eipä muuta. Tosin poikahan on vasta 8 kk ikäinen, joten vähän nuori. Jos isäänsä tulee, niin ei se turhaan naisia liehittele. Vähän kuin Eddiekin. Ja ihan päinvastainen kuin isosetä Alfie.[:]

Satunnaisia poimintoja

Thunder

[:fi]Eilen lenkillä ukkonen jyrisi aika lailla ja jouduin kääntymään kesken takaisin. Ajattelin kun ”7 kääpiötä” oli mukana ottaa varman päälle ja palata kotiin. Eipä se

Lue lisää »

Minnien mikrosiru

Käytiin Minnien kanssa tänään Päijät-Hämeessä ja siellä koirat tarkistettiin ennen starttia: mikrosiru & nartuilta myös juoksu (paperilla pyyhittiin takapäätä). Muuten hyvä, mutta selvisi että Minniellä

Lue lisää »

Kaneja

Bongasin flatti.netin vieraskirjasta myytäviä kaneja ja kävin hakemassa niitä 2 kpl treenejä varten. Kun tulin ne mukana takaisin kotiin, niin tytöt haistelivat kiinnostuneena. Vein muita

Lue lisää »