Vkl

Meidän piti Ellan kanssa osallistua *es:n Nuuksion retkelle sunnuntaina, mutta ääretön allergiani parkkiongelmiin esti tuon. Menimme kyllä paikalle, mutta molemmat Haukkalammen parkkipaikat olivat tupaten täynnä ja autoja kapean tien reunoissakin. Välillä ei päässyt etenemään eteen eikä taakse. Kaamea kokemus! Lähdin kotiin ja vähän myöhemmin menimme vakiopaikallemme, jota ilmeisesti kannattaa varjella ”julkisuudelta”. Siellä kun kuitenkin saa yleensä mennä ihan rauhassa tapaamatta ketään ja ei todellakaan ole parkkiongelmia. Kotona vielä piti etuovi.comista katsella asuntoja kauempaa. Yök ruuhkille ja tungokselle! Tahtoo pois pääkaupunkiseudulta.

Soitin eilen Marjutille ja kysyin tietääkö hän ketään, joka voisi olla kiinnostunut pennusta UK:sta. Turha antaa sen mennä ”ohi”. Marjut itse on kiinnostunut ja juttelimme illemmalla enemmän kun olin mailannut tietoja pentueesta. Hän oli samaa mieltä, ettei kannata antaa mennä ohi. Jos hän ei ota, niin tietää kyllä erään, joka ottaisi. Palaamme asiaan vielä maanantain aikana, jotta voin ilmoittaa ko. pentueen kasvattajalle, joka jo odottelee tietoja.

Nikin patti on hävinnyt! Se on jossain vaiheessa tippunut pois ja nyt siihen on muodostumassa hieno iho ilman pattia. Patin hirttäminen onnistui yli odotusten kun jäljestäkin tuli noin siisti. Miralta aikoinaan hirtin pari pattia, mutta en noin isoja kuin mitä Nikillä oli.

Satunnaisia poimintoja

Maanantain lenkkikuvia

Kävimme lyhyellä lenkillä tuossa lähimetsässä. Sellainen, että sopii seniorille ja juniorille. Kuvassa yllä Niki ylittää kaatunutta puuta. Eddie taasen tulee vauhdilla luokse tuossa alemmassa kuvassa.

Lue lisää »

Lauantai treeni

Lauantaina tein kolmella variksella hakuruudun Ellalle ja meni suht’ ok. Ella vain ei tuonut lintuja käteen saakka vaan jätti ne parin metrin päähän (dummyt tuo

Lue lisää »

Kuumaa

Tänään on ollut niin kuuma päivä, että vien tytöt uimaan illemmalla. Eilen oli *es:n hauva happening ja lähdimme koirien kanssa Pirttimäestä Sorlammelle uittamaan koiria. Matkaa

Lue lisää »
Scroll to Top