Tytöt hieronnassa

[:fi]Torstaina oli tyttöjen vuoro hierontaan. Viime viikolla tiistaina pojat saivat ikänsä puolesta hieronnan ja samalla tuli tilattua tytöillekin.

Minnie oli ensimmäisenä vuorossa ja pisti vastaan melkoisesti. Ensimmäisenä oli oikea puoli. Sain pidellä sitä aika lailla paikoillaan. Totteli kyllä helposti paikallaan oloa (toisin kuin Alfie aluksi viime viikolla), mutta ei rentoutunut millään. Sitten oli vuorossa vasen puoli ja tunnelma rauhoittui. Ihmettelin itsekin kuinka se rentoutui ja vain ajoittain nosti päätään kun tuli jumimpi kohta. Kokeilimme kääntää sitä vielä uudelleen ja hieroa oikeaa puolta, mutta vastustus alkoi. Hieroja sanoi, että ei oikeastaan yllättynyt, että Minnie oli vaikeampi kuin pojat. Sillä oli kolmen vuoden takainen trauma (kun sen kimppuun kävi naapuruston koirat, niin että eläinlääkärillä piti useamman kerran käydä paikattavana) sekä vuoden takainen synnytys.

Sitten pääsi pikkupimu hierontaan. Se pisti vähän eri tavalla ”vastaan”. Lähinnä yritti pistää leikiksi ja annoin välillä rannettani sen suuhun ja puolta vaihdettaessa kävin hakemassa sille nopeasti sukan, jota voisi suussa pidellä. Hanie oli nuoren lailla lihaksiltaan pehmeä. Muutamassa kohdassa oli jotain pientä, joka lähti hetimiten pois.

Sovimme hierojan kanssa, että tulee vielä myöhemminkin käymään ja hieromaan ainakin Minnien ja ehkä Alfien.

Olisinpa tajunnut hierotuttaa Minnietä aikaisemminkin. Enemmänhän noita senioreita ajattelin etukäteen. Niillä ei vielä ollut pahemmin mitään.

Kuvia en entinyt ottaa kun ei ollut yhtä rauhallinen tapahtuma kuin mitä oli poikien kanssa. Laitetaan tähän nyt edes yksi kuva: lenkiltä ennen hierontaa.

lenkillä[:]

Satunnaisia poimintoja

Sadas postaus

Tämä näyttäisi olevan 100. postaus. Nikin silmä on nyt hyvä. Toissapäivänä vielä vein Nikin ns. silmäsuihkuun, eli kunnolla suihkuun ja annoin veden valua vain silmän

Lue lisää »

Pahin

Mitä on pahinta mitä ihmiselle voi tapahtua? Kuulemma oman lapsen menettäminen. Osanotot ystävälleni Jarmolle hänen menettäessän onnettomuuden seurauksena oman poikansa tänä viikonloppuna. Lohduttaminen ei tarvitse

Lue lisää »

Maali!

Eddie ilmoittautui tänään pentunäyttelyyn 15.9. Illalla oli taas pentukoulua. Eddie osaa ottaa hyvin kontaktia, mutta istua se ei vielä käskystä osaa. Olen niin tyytyväisenä ylläpitänyt

Lue lisää »