Olemme Nikin kanssa olleet vanhemmillani siitä saakka kun Ella lähti pois. En pysty olemaan kotona, koska se tyhjyys olisi liian kovaa tällä hetkellä. Ellan poissaolo näkyisi ja tuntuisi siellä liikaa.

Niki on lenkkeillyt vanhempien takapihalta avautuvassa pikkumetsässä. Lenkit ovat huomattavasti lyhyempiä kuin Ellan aikoina, jolloin kävimme kunnon Nuuksion lenkeillä. Tosin kyllähän tuo Nikin ikäiselle riittää. Lisäksi se juoksee vanhempien pihalla ylös alas (etupiha on alhaalla ja takapiha ylhäällä).

Eilen kävin pikaisesti kotona hakemassa lisää vaatteita maanantaista työpäivää varten. Ellan paikalla sängyna alla Max pilkotti hieman. Nostin sen sieltä pois ja tuoksuttelin sitä. Se tuoksui Ellalle. Tunsin taas sen polttavan piston rinnassa: Ella on poissa. Kyllähän se tuntuu koko ajan, mutta välillä se raastaa.
Löysin jyrsityn luun ja otin se mukaan Nikille.
Niki tunnisti luusta Ellan tuoksun eikä oiken halunnut sitä syödä. Suussa vain piteli. Sitten se alkoi riehumaan ja meni ulko-ovelle ja selvästi vouhotti jotain. Odottiko se Ellaa kun sai Ellan maun suuhunsa?

Voi kumpa kaikki olisi toisin ja Ella olisi terve ja kotona! Sitä on niin ikävä!