Tuli ja meni

Siis viikonloppu.

Pyhitin viikonlopun tavaroiden järjestelylle ja muullekin vastaavalle. Pojat ovat oppineet jo itsenäisesti lenkkeilemään… Pitänee tottua paikalliseen maalaiselämään: ovi auki ja pojat lähtevät ½-1 tunnin lenkille ja tulevat sitten kotiin. Siinä ne kuitenkin omalla & naapurin pihalla pysyvät ja juoksevat, joten toisaalta miksi stressata?

Otto naapurista tietty viihtyy meillä. Se on niin ihastunut Lottaan. Siinä se sitten vinkui Lotan perään olohuoneessa, kunnes meikäläinen ei enää kestänyt sen hajuja. Otin Oton ja vein pesuhuoneeseen. Shampoo- & saippupulloja kului, mutta Otto tuli pestyä. Myöhemmin vähän harjasin sitä ja siitä Otto piti.

Pojatkin tulivat harjattu, vaikka eipä niissä tällä hetkellä harjattavaa pahemmin ole. Uusi pölynimuri ei oikein imuta. Mikäköhän sitä nyt riivaa?

Tänään olisi tarkoitus mennä lenkittämään pojat lähimetsiin ja treenatakkin voisi. Alfie tuossa viikonloppuna kantoi & luovutti kuivattua kaninturkkia.

Satunnaisia poimintoja

Satiini

Aikoinaan kirjoitin helmaslakanan löytämisen vaikeudesta. Vaikeaksi sen teki se kangas, jonka pitää olla sellainen ettei koiran karvat jää kiinni. Onnistuin löytämään Vormusta oikeanlaiset helmalakanat (satiinia).

Lue lisää »

Flattimobiili

Kävin eilen katsastamassa *flattimobiilin. Se ilo maksoi 86 euroa!!! Aivan järkyttävä hinta. Muistan vielä kun se oli 100 markan tienoilla. Joku on syvältä ja poikittain

Lue lisää »

Maanantai

  Töistä tullessa iski paha väsymys enkä saanut itsestäni irti, että olisin vienyt Eddien vikalle UMN:n pentutunnille. Ilmoitin, että jäämme pois. Pakottauduin kuitenkin koirien kanssa

Lue lisää »
Scroll to Top