Briljante weblog

Saimme Outin poppoolta tunnustuksen ja kiitämme siinä kauniisti!

Taitaa olla meidän ensimmäinen saatu blogitunnustus 🙂

brilliante.jpg

Tunnustus vaatii sen eteenpäin viemistä seuraavilla ehdoilla.

1. Voittaja voi laittaa logon blogiinsa.
2. Linkitä siihen blogiin, josta sait palkinnon.
3. Nimeä vähintään 7 muuta blogia palkinnon saajaksi.
4. Laita noiden blogien linkit sivullesi.
5. Jätä viesti blogeihin, jotka nimesit voittajiksi.

Tässäpä valintani:

Olisi tehnyt mieli myös listata Flatkiss blogi, mutta siinä on vain niin harvakseltaan postauksia. Elikkä yllä linkkeineen omat valintani sekalaisessa järjestyksessä.

Satunnaisia poimintoja

Treeniä

Kävin torstaina hakemassa Bodomilta 2 lokkia ja 2 varista. Menin samalla reissulla Ellan kanssa niillä treenaamaan vaikka riistat olivat jäisiä. Ella ei riistoista ollut niin

Lue lisää »

Vierailu

Aika menee nopeasti, joten tässä vähän jälkikäteen ”matkakertomusta” vierailusta Suomeen. Tiistaina Tony saapui Suomeen ja päivän ohjelmassa koiran lenkitystä. Jos nyt oikein muistan, niin ilman

Lue lisää »

TS: Rotukoirasta tuli ongelmaostos

Taloussanomissa oli ihan aiheellinen juttu koirista: Rotukoirasta tuli ongelmaostos. Nykyisestä Agrian sairastelukärjestä löytyvät muun muassa bokseri, berninpaimenkoira, saksanpaimenkoira ja peräti kolme noutajaa. Varsinkin viimeksimainitut ovat

Lue lisää »
Scroll to Top