Treeniä pukkaa

Taippareita varten pakastimesta loppui kaikki riista pupua lukuunottamatta.

Nyt on tipua hankittu niin, että pursuaa yli: pakkasessa 15 varista ja 10 lokkia.

Kävimme Tiinan (johon tutustuin paikallisen koirakerhon, Impivaaran hallit, NOME treeneissä) treenaamassa tuossa lähimetsässä perjantaina. Tiinan nuori koira meni hyvin pupulle asti, mutta siinä oli pikkuisen haastetta. Vanhempi koira on pentujen jälkeen ollut vähän ailahteleva: teki kyllä töitä ja toi riistat, mutta vähän oli naisellisuutta nähtävissä myös.

Eddieltä en sitten hakuruussa paljon odottanut. Se kyllä löysi kaikki riistat mennen niiden luokse, muttei niitä ottanut. Kun sitten siihen meni vierelle ja heitti linnun, niin ihan spontaanisti otti sen ja palautti useimmiten käteen.

Eddie & varis.
Eddie palauttaa

Yritin myös Alfien avulla saada ristat oma-aloitteisesti ylös, mutta ei Eddie niitä Alfiesta huolimatta ottanut. Eli omistushalu ei niin paljon toiminut. Torstaina kun käärin riistaa sanomalehtiin pakastusta varten, niin Eddie piti huolen ettei Alfie tullut liian lähelle. En sitä edes tajunnut aluksi, vaan ihmettelin, että miten tuo Alfie nyt noin suhtautuu riistaan kun luimii muualla. Kun kutsuin sitä lähelle, niin intoa pursuen tuli, mutta sitten Eddie kertoi, että linnut ovat hänen.

Pupun jälki meni Eddiellä hyvin. Tein sen itse kun ajattelin, että saakoon sitten vaikka turvaa myös minun askelistakin. Eddie jäljesti puhun luo. Olihan se ”vähän” innoissaan, että yhdessä kohtaa jälkeä tuli ylimääräinenkin lenkki, mutta palasi jäljelle ja meni sen päähän. Pupu tuli hienosti luokseni eikä sen spontaanissa ottamisessa ollut mitään ongelmia.

Eddie & pupu

Alfie on kiinnostunut haistelemaan riistaa, mutta ei kantamaan. Damit tulee kyllä, tosin ei yhtä varmasti kuin Eddiellä. Alfie taitaa olla niin kakara, että tarvitsee vielä aikaa. Huolimatta kahden vuoden iästä. Flatit kehittyvät myöhään ja joillakin kestää vieläkin kauemmin. Sinänsä yllättävää, ettei näillä 3 viimeisellä UK taustaisella ole kovin suurta riistaviettiä. En tiedä johtuuko siitä, että UK:ssa ei vaadita, että koirat tuovat roskalintuja (kuten Tony ilmaisi). Siellä kyllä ammutaan variksia ja jäniksiä, mutta ei kuulemma vaadita, että koira niitä noutaisi.
.

.

Alfie nuuhkii pupua

Lisäksi omat koirani taitavat tarvita ihan oikeaa tilannetta, jotta ”heräisivät”. Pari vapaaehtoista metsästyskortin omistajaakin on lupautunut tulla ampumaan. Kysyn tuohon lähialueelle lupaa varisten ampuiseen, niin josko pojat ”heräisivät”.

Satunnaisia poimintoja

Diamond Anniversary

UK:n flattikerho pitää kesäkuussa Diamond Anniversary viikonlopun. Sinne olisi oikeastaan kiva lähteä. Lähetin jo mailin yhdelle ystävälleni UK:ssa ja kyselin olisiko hän tuolloin vapaana lähtemään

Lue lisää »

Back to Myllis

Kävimme Nikin kanssa tänään Mylliksellä. Viimeksi Ella oli mukana. Vain viikkoa ennen kuin hänet piti nukuttaa. Enpä olisi silloin arvannut Ellan juostessa elämänsä riemusta, että

Lue lisää »

Fasaani

Hain maanantai-iltana tytöille fasaaneja. Niki ei taaskaan tuottanut pettymystä: tipu suuhun ja heti, oli se sitten jäässä tai ei. No, sehän on tietty vähintä mitä

Lue lisää »
Scroll to Top