Suhteellisuus

Todellinen tilanne:

Aamupäivä töitä tehdään kotona ja suunta työpaikalle klo 11 jälkeen. Kotiin palaillaan hivenen ennen klo 18 kaupan kautta. Ovella vastassa flatin lisäksi ”dynaaminen tuoksu”, joka aromillaan kertoi vahingon tapahtuneen. Kun pääset sisälle, huomaat roskiksen sisällön ripoteltuna ympäri asuntoa.

Mitä sitten tapahtuu?

Versio A: Flatti on muutaman vuoden vanha, joten roskiksen dyykkaamisesta se saa torut. Haiseva vahinko korjataan lukuisten sadattelujen saattelemana sille kuuluvaan paikkaan. Omistaja mököttää, että vielä tämäkin raskaan päivän jälkeen. Eikö tuo jo aikuistu.

Versio B (mitä todella tapahtui): Flatti on 14-vuotta ja omistajaa naurattaa, että toinen on hassutellut päivän aikana vetämällä roskiksen sisällön ympäri kämppää. Koiralle lässytellään mukavia roskia lattialta noukkimalla. Huom! r-kirjaimet on tässä koiralle jutustelussa korjattu l-kirjaimella. Haiseva vahinko korjataan myös ja varmuuden vuoksi vakuutellaan koiralle, että sattuuhan tuota.
Loppupäivän omistaja viettää tyytyväisenä, että on se hyvä kun tuo koira on terve ja jaksaa jekkuilla.

Satunnaisia poimintoja

Triljoona karvaa

Nyt riitti! Karvaa on niin paljon ympäri kämppää + styroksin palasia (pojat ”vähän” eilen päivällä leikkivät), että tästä ei enää tule mitään ilman kunnon imuria.

Lue lisää »

Alfie 2v

Alfie on tänään päivänsankari! 2 vuotta tulee mittariin. Paljon onnea Alfie! Nuorimies Alfie

Lue lisää »

Hirvi hyökkäsi

Tänään olin lenkillä Eddien & Oton kanssa. Alfie oli alkumatkan, mutta sitten temmellyksessä satutti tassunsa ja vein sen takaisin kotiin. Teimme lyhyen lenkin ja suht

Lue lisää »