Sopu on säilynyt

Pitkästä aikaa taas blogin postauksen äärellä.

Viikko on mennyt hyvin ja pojilla on sopu säilynyt. Lenkillä ovat leikkineet kovinkin. Toinen on peppu pystyssä väijymässä toista ja sitten taas mentiin.

Torstaina oli koulutus ja saimme yksityisopetusta kun nuorisoryhmässä ei ollut muita. Olin käynyt koulutusta ennen lenkillä paikanpäällä, joten molemmat koirat olivat mukana. Alfie osallistui koulutukseen, mutta kun huomasin sen alkavan väsymään henkisesti, vaihdoin Eddien koulutettavaksi.

Yksi päivä kun suuntasimme pellolle lenkille ja kävelimme vielä tietä pitkin, tuli lenkkeilijä vastaan. Hän juoksi reippaasti ja sortseissa! Meikäläinen siinä talvivarustukset päällä ihmetteli hieman.

Oma PC taitaa olla huollon tarpeessa. Se on pitänyt pitempään ääntä, mutta nyt ei suostu enää kunnolla toimimaan, joten en saa kuvia näytille. Ilmeisesti kovalevy sökönä. Eli nykyisillä korjaushinnoilla joutuu ehkä sijoittamaan uuteen läppäriin, tuo oli/on 3 vuotta vanha. Tai kaippa niitä kovalevyjäkin voisi katsoa. Pitää ottaa yhteen kaveriin yhteyttä.
Toinen projekti, joka on pitänyt kiireisenä on vuokra-asunnon etsiminen Vihdistä. Päätin sittenkin myydä tämän asunnon (kun maailmantalous näyttää epävarmalle). Asun sitten n. vuoden vuokralla ennen kuin oma asunto valmistuu. Aika haastavaa etsiä asuntoa kun monessa on ”ei lemmikkejä”. Tosin yhdessäkään Vihdissä olevassa en ko. lausuntoa löytänyt, mutta sopivaa etsitään tiiviisti.

Satunnaisia poimintoja

Roskisdyykkari

Katsoin juuri webcamin kautta mitä tytöille kuuluu. Ella on dyykannut roskiksen ja roskia on ympäri kämppää. Jotain on hyvä myös vähän maistella…. Eilen illalla tehtiin

Lue lisää »

Eddie 8v

Taas suuren juhlan tuntua kun Eddie pääsi miehen ikään. Aamu alkoi luonnollisesti ”Hyvää syntymäpäivää” laululla juhlakalulle. Illemmalla oli metsälenkin vuoro ja mentiin vähän uutta reittiäkin,

Lue lisää »

Uusinta uutta

Hetki on taas vierähtänyt viime postauksesta ja websivusto uudistuksen alla. Vielä vähän säätöä ja sitten kunnossa.

Lue lisää »
Scroll to Top