SNJ:n näyttely

SNJ:n näyttely 1 SNJ:n näyttely Se syy miksi Ellan iso- vanhemmat tulivat Suomeen oli se, että Ann oli SNJ pää- näyttelyssä flattien tuomarina. Annin aviomies kulkee matkoilla mukana.

Lähdin joskus 10 aikoihin Hyvinkäälle turistina katsomaan näyttelyä. Kehä oli jo aloitettu klo 9, mutta vähän unihiekkaa pukkasi vielä aamulla silmiin. Hyvä toisaalta tuo lähtöaika, koska palasin vasta klo 19 jälkeen kotiin.

Juttelin aina välillä Malcomin (Annin mies) kanssa ja hän kertoi, että koirilla on todella hyvä taso. Ei Englannissa näe vastaavaa tasoa. Joskus 90-luvun alussa oli kuulemma rotu ollut vahva, mutta nyt flatista on tullut suosittu rotu ja sitä kautta rodun taso ei ole enää yhtä hyvä.
Mainitsin tuosta kommentista näyttelyssä eräälle henkilölle ja hän sanoi, että näyttelyyn oli tullut hyviä koiria ja että Suomen flattien tasosta voi sitä kautta saada vähän liian ruusuisen kuvan.

Näyttelyn tulokset pdf:nä noutajat.com sivulta.

Satunnaisia poimintoja

Askartelua

Maanantaina tullessani kotiin, oli ratsastuskypärä ”käsiteltynä” eteisen lattialla. Olin sen jättänyt keittiön pöydälle. Se oli sitten entinen kypärä.Samoin kävi elokuussa hyville urheilulaseilleni (jossa 3 eri

Lue lisää »

Blogia FaceBookin kautta

Laitoin blogini FaceBookin kautta listoille. Koska en halunnut mitään FB koodia lisätä tänne, niin toinen mahdollisuus on pyytää 10 henkilöä vahvistamaan, että olen kirjoittaja. Vielä

Lue lisää »
Hanie sohvalla - poseeraus ei hänelle se juttu
terveys

Ihme on tapahtunut

[:fi]Voin vain vain kiitollinen asioiden käänteistä. Tänään 2.10. Hanielle varattu leikkausaika on peruuntunut. Sitä ei tarvita. Joskus viikolla 34 (n. elokuun puoliväli) Hanien köllötellessä flatille

Lue lisää »
Scroll to Top