Hanie’s first trial

[:fi]Kävimme Hanien kanssa taippareissa. Sillä on mennyt treenit hyvin ja uintia harrastaa useamman kerran päivässä kotilammella.

Hanie

Taippareissa ensimmäinen vesinouto: piti kannustaa Hanieta veteen. Meni kannustettuna. Ei ennen sitä. Kotona kun sen on joutunut maanittelemaan pois vedestä.

Toinen vesinouto: ampuminen ja riistan heitto veneestä. Hanie ei mene sitten millään. Tuomari pyytää, että veneestä heitetään uusi (ei laukausta), mutta Hanie ei mene. Kättelemme tuomarin kanssa koko 40 euron edestä.

Kotimatkalla vasta olin sen verran selvinnyt hämmästyksestä, että tuli mieleen josko Hanie kokeen viimeisenä koirana olisi saanut mennä hakuruutuunkin vaikka koe olikin jo ohi. Jokuhan sen kumminkin tyhjensi.

Tuli niin täytetä yllätyksenä ettei Hanie suostunut veteen, etten ollut edes osannut varautua siihen. Ilmeisesti vene + 2 miestä pelottivat? Hanie on Nallen luona treenannut kumiveneestä heitettyä damia, mutta ilmeisesti tämä tilanne vaan oli niin outo, ettei se osannut toimia. Isompi vene, enemmän ihmisiä ja vieras paikka.

Olen tehnyt Hanielle motivoitua hakua ja se on tehnyt sitä todella hyvin. Pupun jälken selvitti hienosti. Kuvittelin, että taipparit olisi olleet läpihuuto juttu. No, onhan sitä tullut ennenkin moista kuviteltua, mutta sitten kokeessa ei ihan mennyt strömsöössä. Eniten on harmittanut kun jäänyt NOU1 saamatta jäljellä.

Kotona sitten raahasin kajakin veteen ja heitin damin lähelle (ehkä liiankin). Hanie meni ihan reippaasti hakemaan ja dami katosi johonkin joko hetkeksi alle tai toiselle puolelle. Eli dami ei tullut, mutta heitin siihen toisen, jonka Hanie toi.

Kun dami pullahti taas esiin veden päälle, niin kävin hakemassa Eddien noutohommiin. Näytin kajakin vieressä olevaa damia ja Eddie terästäyti (se ahaa-elämys kun kohdentaa). Lähetin noutoon ja mitä sitten tapahtuikaan? Eddie toi kajakin rannalle. En voinut muuta kuin nauraa. Lähetin sen uudelleen damin hakuun ja sitten tuli damikin.

Haniella on nyt edessä itsenäistymistreenit. Se saa tulla enemmän mukaani ilman perhettään (isää, äitiä ja Alfie-”setää”).

Tai jospa se oli sittenkin se 13. päivä?[:en]Hanie has done so well in her training that I enrolled her for her first trial.

Hanie

It didn’t go too well. Hanie who loves swimming (every day) did not want to go to the water. I had to encourage her for her first water retrieve. For the second one she refused to go.

Sometimes these things happen. Of course it is a bit of a disappointment but live goes on.

Better luck next time.

She is still a young dog.[:]

Share on telegram
Share on facebook
Share on whatsapp
Share on email

Katso myös

Lokakuussa juhlitaan

Lokakuussa juhlitaan

Lokakuussa juhlitaan: Sekä Hanie että Minnie täyttävät vuosia ja Minnielle tuli mittariin 12-vuotta. Sitä onkin syytä juhlia ja kunnolla.

Aikuinen flattiuros etsii uutta kotia

Aikuinen flattiuros etsii uutta kotia

Päivitys: Nalle muuttaa uutteen kotiin ke 25.8.2021 Nalle, joka on Minnien ja Eddien jälkeläinen, etsii muuttuneen elämäntilanteen ja ulkomaille muuton vuoksi uutta

Koirat ja kuumuus

Koirat ja kuumuus

Kuumuus voi tulla yllättäen kuten meille kävi. Vaikka pihalla on lampi, jossa läträtä, niin vanhemman koiran suhteen tuli vähän puskista kuuman sieto. Stressillä saattoi olla jotain tekemistä myös asian kanssa kun samaan aikaan oli labradori hoidossa ja vanhus ei oikein ollut aiheesta innoissaan.
Viilennystä ja nesteytystä + muuta kikkailua.

Translation

You can translate this site with Google translation. Right click you mouse (works at least with Chrome browser)

Some of the posts are written also in English after Finnish but I gave it up as browsers can help with translation nowadays.