Sekalaista shittiä

Elämä taitaa sujua samaan malliin kun ei tänne saa kirjoitettu. Ei viitsi itseään toistaa.

Lenkillä käydään ja samalla ajoittain treenataan (pentudami mukana taskussa), välillä vuohet mukana useimmin ilman tällä hetkellä.

lenkillä

lenkillä

Hilla vuohen kävin joulukuussa astuttamassa, mutta Uutena Vuotena se huuteli ja seuraavana päivänä Wilma & Wilho astuivat sitä ”kilpaa”. Eli taas oli kiima ja joulukuun astutus ei sitten onnistunut.

.

.

.

.

.

Rölli & Hilla

Rölli & Hilla

Sovin sitten heti samaksi päiväksi toiseen paikkaan astutuksen ja otin astuvan Wilmankin mukaan. Hyvä niin kun se pukista oli enemmän kiinnostunut. Hillaakin pelotti vähemmän kun tuttu oli mukana. Molemmat sitten astutettiin ja katsotaan tuleeko vielä kiimaa. Lumikinkin olen ajatellut astuttaa, mutta se on nykyisin hiljaa (toisin kuin viime talvena kun se mylvi). Pitää alkaa tarkemmin seuraamaan hännänvispaamista. Vuohi tosiaan saattaa huutaa kun sillä on kiima. Viime vuonna ajoittain täällä oli ihan hirveää huutoa. Onneksi kiima kestää 3 päivää ja huutoa ei kuin n. 2 päivää.

Hilla ja Lumikki jäävät tänne ja Wilho & Wilma lähetävät kaverini Eijan luo tässä jossain vaiheessa keväällä. Tuo luopumispäätös tuli kun Wilho oli seuraa pitämässä Wilman pojalle kun se lähti täältä uuteen kotiin. Wilmankin jouduin sitten pari päivän kuluttua viemään sinne kun se sarvettomana jäi noiden kahden sarvipään syrjimäksi. Wilho sitten tuli takaisin ennen Wilmaa ja siinä ajassa olin kypsytellyt niistä luopumista. Wilman kyllä lypsävänä & kivana vuohina mielelläni pitäisin, mutta kun sillä ei ole sarvia ja jää alakynteen. Wilho taasen on vähän turha puskija kun siitä ei maitoa saa. Eli kun Wilhosta päätin luopua, niin Wilma saa mennä mukana. Ikävähän noita tulee, mutta pääsevät hyvään kotiin.

Kesällä sitten toivottavasti Hilla tekee kilejä ja tyttö saa jäädä. Pojasta/pojista luovun. Kilistely  touko-kesäkuun vaihteessa jos astutus onnistui.

Facebookiin tulee ”tärkeimmät” kirjoitettua ja tänne kirjoittelu on jäänyt vähemmälle. Tuntuu ettei mitään kiinnostavaa enää saa kirjoitettua.

Satunnaisia poimintoja

Kylmänsieto

Lenkkeilty on normaalisti viime päivät. Kävimme juuri reilun tunnin iltalenkillä valaistulla ulkoilualuella. Ketään ei tullut vastaan, mutta juuri siksi menimmekin myöhään.Koirat eivät tietenkään voineet välttää

Lue lisää »

Lennot

Selvisi, että yksi koira lentää meno-paluun Italiaan hintaan 120,- Molemmat pojat siis 240,- Halvemmalla menee kuin kahden viikon hoito.

Lue lisää »

Outo käytös

Niki 14v ei ole ollut ihan oma itsensä viime aikoina ja nyt sen erikoisen käytöksen syy selvisi: Niki on raskaana. Kuusi pientä pentua on sen

Lue lisää »
Scroll to Top