Riista

Lisääntyminen sen kuin jatkuu: sulattamani pupu sai sulatuksen aikana variksen.

No, tulipahan yksi riista lisää treeneihin. Nyt sitten oli: varis, fasaani ja pupu.

Olin Merjan kanssa treenaamassa. Merjalla oli Noppa mukana ja sillä meni treeni ihan hyvin. Paljon paremmin kuin Ellalla, joka ei pahemmin ollut riistasta kiinnostunut. Merja ehdotti, että laitan dummyihin siipiä, jotta Ella kiinnostuu riistasta enemmän. Annoimme myös Nikin noutaa variksen, josta sitten saakin ne siivet. Nikin palauttaessa kävi nimittäin aika reipas rutina…
Kotona leikkasin sitten varikselta siivet pois ja nyt siivet ovat ollet uunissa 2 tuntia (uunin lämpö 50C). Kunhan tuo on hoidettu, niin taidan sitten ottaa fasaanilta myös siivet ja kuivattaa ne uusissa. Pupun annoin Merjalle. Toinen pupuhan minulla on pakastimessa.

Sain tänään myös soiton siitä, että UK:ssa oltiin katsottu pentujen sukupuolet väärin ja että nyt siellä ei olekaan narttua tarjolla. Hiukan hämmästelimme tätä… tai joo ei nyt hiukan. Mutta nyt on uros harkinnassa johtuen ko. pentueen harvinaisesta sukutaulusta. Narttu olisi mieluiten otettu.

Satunnaisia poimintoja

Lex-Saarela

Noutajapalstalla on keskustelu Tanja Saarelan kirjoituksesta. Siis voi hyvänen aika sentää, mitä sammakoita on Saarela taas sisuksistaan päästänyt. Edit: tuo ”sammakkolinkki” ei äsken ainakaan toiminut

Lue lisää »
Flatcoated retriever
Näyttely

Mickien eka näyttely

[:fi]Kävimme kääntymässä Flattien näyttelyssä Lahdessa lauantaina 18.5. Mickie sai ERIn, eli erinomaisen. Pääsi ”jatkoille” mutta ei sijoittunut. Arvostelu englanniksi ilman pisteitä ja pilkkuja alla. nice

Lue lisää »

Juhlaa tiedossa

[:fi]Ensi viikolla on tiedossa juhlat ja sitä varten pieniä hankintoja. Kävin perjantaina Murren Murkinassa, mutta unohtui sitten kakun ainekset. Noh, viikolla käynti lähialueen kaupoissa kuitenkin

Lue lisää »
Scroll to Top