Puutarhaprojekti

Vihdoinkin on päästy jo melkein loppusuoralle flattien temmellyskentän tekemisessä.

Kävin hakemassa reilut 20 jätesäkillistä heppalanta-turvetta tallilta ilmaiseksi. Sain tänään tasotettua pihaa askeltamalla ja sitten vielä hain 4 jätesäkillistä lisää, jotta tasoitus olisi parempi.

Nyt on sitten piha aika hurjan näköinen. Huomenna olisi tarkoitus hakea multaa (2.90/45litraa) ja sitten kylvää siemenet. Jätin sen siirtonurmikon sittenkin hankkimatta kun hinta on 5 euroa / neliö.

Piha on nyt aidattu, ettei Eddie mene sinne piehtaroimaan.

Puutarhaa

Pari viikkoa ainakin pitää rauhoittaa tuo alue. Onneksi on etupiha, johon koirat voi päästää. Niki nyt onneksi vanhana ja fiksuna vain katselee (järkyttyneenä) sisältäpäin miltä takapiha näyttää.

Niki tiirailee

Mutta sitten on yksi sankari, joka jo yhdestä kolosta livahti. Ko. paikka on nyt löydetty ja tukittu.

Eddie katselee leikkipaikkaa

Onneksi pohjustus on nyt sen verran hyvin tehty, että toivottavasti kestää koirien leikit ja pissit. Sain tosin hyvän neuvon Annalta, että yhteen kohtaan kannattaa jättää pitempää ruohoa ja siihen opetetaan pissille. Hyvä vinkki, kiitos siitä!

Eddie

Satunnaisia poimintoja

Kamaa tytöille

Tänään sain kangashäkin ja makuualustan koirille (makuualustaa ei enää ko. kaupasta saa, joten ei linkitystä, mutta vastaavaa pienemmässä koossa on tarjolla). Olipa se häkki iso

Lue lisää »

Taipparitilastoa

Erään SNJ:n keskustelupalstan kirjoituksen motivoimana laskeskelin jalostustietokannassa olevaa NOU tilastoa. Tämä on ajalta 2005 – 10.8.2009 sis. kaikki noutajat: YHT. 834 100.00% NOU0 470 56.35%

Lue lisää »
Scroll to Top