Hoppua

on pitänyt.

Mennä viikolla kävin maanantai-torstai tallilla. Perjantaina treenasin Eddietä yhden Impivaaran Hallit kerholaisen kanssa. Alppimatkaa pitäisi vielä säätää sekä kirjoittaa koirien hoito-ohjeet siksi ajaksi, kääntää pari sivua enkuksi, mennä ensi viikolla metsästäjäkurssille tiistai-torstai (3pv, 4h per pv) sekä lukea Metsästäjän Opas (paksua) kirjaa. Sitten on pari hys-hys juttua, joita kerron myöhemmin lisää, mutta toisaiseksi odottelen vielä tilanteiden kehitystä. Asia on kuitenkin vienyt sekin aikaa.

Eilen pojat saivat ulkoiluttaa ihan itse itseään kun en jaksanut. Tallilla pääsivät juoksentelemaan vapaana, ja muutenkin kävin niiden kanssa lenkillä sen lisäksi.

Tänään voisi suunnata taas rentouttavalla metsälenkille. Blogin postausten kanssa on ollut vähän niin ja näin viime aikoina. Kunhan tilanne rauhoittuu, niin taas jatketaan entiseen malliin.

Tässä muutamia kuvia metsälenkin varrelta.

Pojat lenkillä

Pojat lenkillä
Kukkulan kingit

Kukkulan kingit
Kuuhullut

Kuuhullut
Kuuhullut part 2

Kuuhullut part 2
Metsä

Metsä

Satunnaisia poimintoja

Mylliksellä

Kävin koirien kanssa tänään Mylliksellä. Aluksi ajattelin, että keskityn vain Eddieen ja jätän Nikin kotiin. En kuitenkaan hennonut jättää Nikiä. Niinpä menimme koko poppoo uimaan.

Lue lisää »

Koirat vs kanat

Tuolla pihalla olisi sama määrä kanoja kuin koiriakin, joten voisi testata. Pitäisköhän ensin mennä kanakurssille? 😉 Helsingin Sanomat: Kanat oppivat kolmessa päivässä yhtä paljon kuin

Lue lisää »
Scroll to Top