Pitkästä aikaa

Oma PC siis meni rikki jonkin aikaa sitten, perässä duuniläppäri. Samalla menivät bookmarkit ja vähän ongelmaa blondilla löytää tämä postaus paikka….

Kiirettä on pitänyt. Asunto on edelleen myynnissä ja pitää pitää sitä siistinä. Auto on vaihdettu ja sitä varten yhtenä päivänä edestakainen matka Kauhajoelle.

Töissä on nyt kiireinen aika ja viime viikolla oli 24/7 päivystys ja uusi viikon vuoro alkaa taas ensi maanantaina.

Eilen olimme koirakoulussa ja meikäläisellä meni pinna heti kättelyssä Alfien kanssa. Sadatellen kävin vaihtamassa koiran kun Eddie oli autossa. Ei menny ylipäätään koulutuksessa yhtä hyvin kuin viimeksi, mutta taisi johtua omasta mielentilastakin (väsymys).

Josko viikonloppuna ehtisin kirjoitella sisältöä websivuille. Harmittaa kun se odottaa toimenpiteitä enkä vain ole saanut aikaiseksi tehdä sitä. Sunnuntaina on taas näyttö kämpässä, joten lauantaina pitäisi vähän siisitä pihaa ja asuntoa sisältä päin. On taas ollut sen verran hoppua, että näkyy.

Onneksi kohta helpottaa. Loma tulossa ja muutoinkin kämpänkin suhteen pitäisi helpottaa. Autohan onkin jo vaihdettu 🙂

Satunnaisia poimintoja

Ultraääni punkkikarkoitin
Uncategorized

Ultraääni punkkikarkoitin

Kissoilla on nyt käytössä ultraääni punkkikarkoitin. Mikäli se osoittautuu hyväksi, niin koirat saavat samanlaiset kaulaansa. Testituloksissa tämä ei ole pärjännyt, mutta olen kuullut toimivan jopa

Lue lisää »

Eye

[:fi]Huomasin toissaviikolla Eddietä rapsuttaessa, että se siristi erilailla silmää.  Sitten huomasin kuinka sen luomet roikkuivat normaalia enemmän ja punoittivat normaalia enemmän. Huuhtelin silmää muutamia kertoja,

Lue lisää »

Rekkari

Kämppä on kuin pyörremyrskyn jäljiltä. Nikin rekkari oli kadoksissa ja näyttely on huomenna.Tulin yhdistetyltä kauppareissulta & visiililtä vanhempieni luota ja oli tarkoitus laittaa tavarat kasaan

Lue lisää »
Scroll to Top