Osteopaatilla

Kävimme molemmat Nikin kanssa aamulla osteopaatilla. Viimeksi Niki oli käynyt kahdesti viime talvena.

Nikistä näki heti, että nyt synkkasi hoitajan kanssa. Aikaisemmasta hoitajasta Niki ei hirmusti pitänyt ja oli hoidon aikana melko jäykkä.

Nyt huomasi kuinka se nautti. Sen naama loisti niin tyytyväisenä. Nikiltä löytyi monta jumiutunutta paikkaa, jotka aukesivat hyvin. Oli kuulemma ihanne potilas kun oli niin vastaanottavainen.

Nikihän oli jonkun aikaa jopa hieman tärisyttänyt päätään (jopa hampaat kalisten) tai niskaa kun jostain jumitti. Olin sitä yrittänyt hieroa kun omasta mielestäni paikallistin lapaluiden väliin kipupisteen. Siellä tosiaan olikin kipupiste, mutta osteopaatti tietty sai sen auki paremmin. Minä lähinnä olin vai vain ”rapsutellut”. Selästä lonkkien kohdalta löytyi myös paikka, joka vaikutti niskaan saakka. Lisäksi keskellä selkää oli jumiutuma.
Lisäksi hoidettiin kylkiä ja mahaa.

Kun oma vuoroni tuli, niin Niki aina ajoittain tuli siihen vihjaamaan, että eikös nyt jo jatkettaisi taas hänen hoitoaan.

Lopussa vielä osteopaatti kävi uudelleen Nikiä läpi ja löysi pari paikkaa, joita vielä käsitteli.

Kyllä on nyt Niki niin tyytyväinen ja nukkuu rauhassa kun olemme palanenneet kotiin.

Osteopaatti ottaa tammikuun puolessa välissä taas vastaan ja kyllä haluamme ehdottomasti uudelleen. Todella hyvää hoitoa.

Satunnaisia poimintoja

Tunne

Kirjoitin tuossa aikaisemmin ”Mielenrauhan hinnasta”, koska oli tunne, että kaikki ei ole ok. Vaikka kävimme torstainä lääkärillä, niin tunne ei jättänyt minua rauhaan. Tunne oli

Lue lisää »

Keskiviikkona

Alkaakohan nämä viestit jo toistaa itseään kun aina vaan ollaan lauman kanssa metsässä? Toisaalta Donnan ”äiti ja isä” kyllä tykkää reissussa katsella miten Donnalla menee,

Lue lisää »

Liivit show

Minnie sai vihdoin uudet heijastinliivit. Ei ihan pärjää Liperin liiveille, mutta paremmat kuin edelliset. Nyt pysyy päälläkin. Minnie on tosin esittänyt toiveen saada samanlaiset liivit

Lue lisää »
Scroll to Top