Mitä ruokaa kissoille?

Olen joskus yrittänyt tarjota koirien raakaruokaa (lihoja) Lotalle & Elmolle, mutta ne eivät ole kelvanneet.

Elmon täpärän toipumisen jälkeen en ole uskaltanut antaa kaupan ruokaa. Kumpikaan kissa ei syö esim. Hill’s ruokaa ja RC’ssa on ”liian pienet” pussit märkäruualle.

FaceBookin kautta huomasin, että Musch’illa on raakaruokaa kissoille ja sain hakea ilmaisen maistiaisen (kana). Sehän kelpasi krantuille kissoilleni. Sitten hakemaan lisää sitä samaa + yksi kpl uutta makua (liha). Uusi makukin meni alas hienosti. Tällä viikolla ostin sitten jo kolmannen maun (kala-kalkkuna).

Nämä tietty ovat hieman kalliinpia kuin ns. ruokakaupan kissan ruuat, mutta kun huonompaa syöttämällä sain Elmolle 1.200 euron eläinlääkärikulut viime huhtikuulta, niin halvemmaksi tulee syöttää kunnollista ruokaa kuin käyttää kissaa eläinlääkärillä. Köyhällähän ei ole varaa ostaa halpaa. Ja noissa ruokakaupan kissanruuissa on paljon täytettä, jota ei voi ruuaksi sanoa. Siksi siis kannattaa ostaa laadukasta ruokaa.

Harmittaa tosiaan kun olen yrittänyt syöttää kissoille samaa raakaa kuin koirillekin, mutta niille ei ole kelvannut. Olisikohan näiden Musch tuotteiden aikaisemmalla löytämisellä voinut välttää Elmon eläinlääkärikulut kokonaan? Ruokakauppojen kissojen (+koirien) ruuat ovat halvalla täytteellä tehtyjä ja siitä syystä Elmokin sairastui.

Viime tiistaina kävimme yhden kaverini kanssa raakaruokakaupassa ja sain hänetkin kokeilemaan näitä tuotteita omalla kissalleen. Kranttu sekin on, kuten omani 🙂

Tästä on hyvä jatkaa.

Elmon ruokahetki

Elmon ruokahetki
Lotta ahmii raakaruokaa

Lotta ahmii raakaruokaa

Satunnaisia poimintoja

Independence day

[:fi]Hyvää itsenäisyyspäivää. Tässä pennut kahden vuoden takaa.[:en]Happy 99th independence day Finland. The pups 6.12.2014 eg two years ago.  [:]

Lue lisää »

Sadas postaus

Tämä näyttäisi olevan 100. postaus. Nikin silmä on nyt hyvä. Toissapäivänä vielä vein Nikin ns. silmäsuihkuun, eli kunnolla suihkuun ja annoin veden valua vain silmän

Lue lisää »

Noppa

Suru-uutinen tavoitti meidät tiistai-iltana: Flattikaverimme Noppa on lähtenyt Sateenkaarisillalle, hänkin niin nuorena. Otamme osaa Merjan suureen suruun.

Lue lisää »
Scroll to Top