Lisäravinteita

Kävin tänään Agri-Marketissa hakemassa vähän ravintoa.

ravinteita

MSM oli loppumassa ja en sitä tähän hätään ehtinyt saada lisää iHerbistä, joten Agrista sekin. En tiedä onko se yhtä hyvää kun lukee vain MSM eikä OptiMSM kuten tilaamissani iHerb tuotteessa. Nyt on iso pakkaus; hevosille, mutta tavarahan on sitä ihan samaa. Ajattelin antaa samaan syssyyn myös koirillekin. Tuo tekee hyvää iholle/hiuksille + tietty päätarkoituksena nivelille (siksi sitä itse käytän). Vähän tietty tulee mietittyä mitä tuo on kun parasta on aina ostaa OptiMSM:ää kun vain saa. Voihan se olla, että tuosta vain Opti sana on jäänyt pois. Kulkihan tuo aikaisemmin ostamani tuote myös pelkästään MSM nimellä, mutta lisäsivät tietyistä syistä sen ”Opti” sanan siihen eteen.

Seuraava ostos oli C-vitamiini. Sitä samaa sitten me kaikki otamme; koirat & ihmiset. Koirillehan on barf-ohjeiden mukaisesti myös laadittu määräsuositus, joten todella pikkuannoksilla tuosta purkista mennään. Tuon purkin parasta ennen 09/2013. Tiukoille ottaa ehtiikö käyttää.

Kiire voi tulla myös ostamani 5 litran kalanmaksaöljyn kanssa. Parasta ennen 05/2013! Kahdessa kuukaudessa. Jos ei olisi ollut niin huono olo ostoksilla, niin olisi ehkä tullut katsottua nuokin päivämäärät tarkemmin.  Sain tuon öljyn onneksi laitettua pyöreisiin kannellisiin jugurttipurkkeihin ja pakkaseen /vaikka ”suojattava jäätymiseltä”), joten sillä selvinnee. Tuskin kaikki tehot häviää. Vuohille voisi myös sitä tarjota. Eri asia sitten ottavatko… (soveltuu myös vuohille kuitenkin).

Agri-Marketille toive, että lähiaikoina vanhenevat tuotteet voisi myydä vähän halvemmalla.
Katsoin edellistä kalanmaksaöljyä, jonka olin K:sta ostanut enkä siitä löytänyt edes viimeistä käyttöpäivää.

Vähän halvemmallahan selviää kun ostaa tuotteita tuotantoeläinpuolelta (MSM & C heppapuolelta). Joskus huomasin jonkun suosittelevan maatalouskauppoja noiden tuotteiden ostoon, käytti sitten itse tai antaa eläimille. Esim. 5 litraa kalanmaksaöljyä oli alle 20 euroa kun 250ml:n purkin olen nähnyt jo 10 euron hintaan. Tosin tuon kalanmaksaöljyn jätän suosiolla väliin. Syököön vain eläimet. Toinen minkä jätän vähemmälle tulevaisuudessa on Agri-Market, tai ainakaan pipinä ei sieltä kannata vanhaa käydä hakemassa.

Nyt on sitten pitkäksi aikaa vitamiinia tarjolla.

Satunnaisia poimintoja

Uusia flattiblogeja

Kaksi uutta flattiblogia bongattu: http://sennaflatti.blogspot.com/ http://doniol-rasmus.blogspot.com/ Sisältöön /antiin en vielä ole tutustunut. Kävin eilen Mylliksellä lenkillä. Ajattelin tällä kertaa olla treenamatta lenkin päätteeksi, koska koirat

Lue lisää »

Meerlampi

Kävimme tänään Meerlammella. Viimeksi olen tainut käydä siellä 5 vuotta sitten. Rannalla sai olla rauhassa, ei ollut muita ihmisiä. Vain satunnaisia marjastajia käveli ohi ja

Lue lisää »

Lammenvalloittajat

Tänään tuli kaksi kutsumatonta vierasta kotilampeen. Mikäs siinä, saahan täällä kyläillä. Vaikutti vain siltä, että alkoivat jäädä. 2 vuotta sitten tuossa lammessa oli emo poikasineen

Lue lisää »
Scroll to Top