Kuningasajatus

Syksyä
Tästä ei varmaan pitäisi kirjoittaa. Menee viimeisetkin ”maineen” rippeet.

No, kirjoitan kumminkin. Viikko meni tukkoisissa merkeissä: joko flussaa tai siitepölyallergiaa. Nenä oli ihan kipeä niistämisestä (iho rikkoutunut). Yritin rasvata, mutta rasva ”poltti” iholla. Sitten keksin ratkaisun: kalanmaksaöljyä rikkoutuneelle iholle. Ja se toimi. Ei yhtään kirvellyt ja iho alkoi parantua. Itse asiassa aikoinaan kuulin tämän kikan heppatallilla: kun hevosta oli purtu ja turkki hävyksissä kohdasta, niin siihen hierottiin kalanmaksaöljyä.

Siirsin sitten tämän Nikiin. Sen turkki taas hilseili ja oli eloton. Hieroin vähän kalanmaksaöljyä käsiini ja silitin sen Nikin turkkiin. Sitten vielä harjasin Nikin. Tulos näytti hyvälle. Turkki alkoi taas kiillellä ja hilseilyäkään ei näkynyt. Kaikki vaikutti hyvälle.

Vietin monta tuntia pihatalkoissa ja tulin kotiin: Nikin turkki haisi vanhalle kalalle….

Paras varmaan ihan pii / piimaajauhetta käyttää. Se on toiminut ennenkin. Tosin tuloksia pitää hieman odotella, mutta eipä haise.

Satunnaisia poimintoja

Sileäkarvainen noutaja blogi susi
kirjallisuus

Alfa

Susitutkija David Mech kertoo artikkelissa susilaumojen käytöksestä. Tiedemaailma käyttää mielummin sopivampeja termejä kuten jalostusnaaras (breeding female) ja jalostusuros (breeding male). Voidaan  jopa käyttää äitisusi ja

Lue lisää »

Herätys!

Niki vuonna 2000 Mitä tuossa puhuinkaa rauhallisesta ajasta ennen kuin pentu tulee? Ei kai olisi pitänyt…. Tänään Niki nimittäin herätti aamulla! Aluksi kuulin sen tepastelevan

Lue lisää »
Scroll to Top