Kaneja

Bongasin flatti.netin vieraskirjasta myytäviä kaneja ja kävin hakemassa niitä 2 kpl treenejä varten. Kun tulin ne mukana takaisin kotiin, niin tytöt haistelivat kiinnostuneena. Vein muita tavaroita sisemmälle ja jätin pupupussin eteiseen. Ella jäi sinne nuuhkimaan.

Otin pienemmän pupun pussista ja näytin sitä Ellalle. Se vain katsoi ja nuuski sitä ja Niki tuli ja otti sen heti suuhunsa. Annoin sen sitten kantaa sen keittiöön, koska laitoin kumpaisenkin kanin omiin muovipusseihin ja pakastimeen. Pääsee sitten jossain vaiheessa treenaamaan taas.

Päivällä oltiin käyty Mylliksellä tunnin lenkillä ja tytöt kävivät taas uimareissulla.

Ohessa kuva Nikistä ja kanista viime kesänä.
Kaneja 1 Kaneja

Satunnaisia poimintoja

Pentutehtailua

Sain tällaisenviestin tänään sähköpostiini: ”Sain alla olevan tiedon että Valkealan pentutehtailija on vaihtanut nimeä ent. nimi oli Eira Nokelainen, nykyinen Terttu Nousiainen, ja että naisen

Lue lisää »

Liesisuoja

Ostin pari vuotta sitten liesisuojan. En niistä juuri mitään tiennyt, joten käytäntö osoitti ettei ihan toimi. Ei ainakaan koiran kanssa jos liesisuoja on tarrakiinnityksellä. Luit

Lue lisää »

Koe

Kävin toissa lauantaina Minnien & Alfien kanssa kääntymässä taippareissa. Minnie teki hyvän vesityön. Maalla markkeerasi hyvin ja toi variksen. Vähän kovisteli sitä, mutta varis säilyi

Lue lisää »
Scroll to Top