Toko1

Toko1 1 Toko1Tänään alkoi taas toko (tottelevaisuus koulutus) pitkän tauon jälkeen.

Aluksi kävelimme ympyrässä koirien kanssa ja niiden piti seurata vierellä. Pysähtyessä koiran piti istua. Sitten oli paikallapysyttely ja luoksetulo. Koira jätettiin istumaan ja paikoilleen käskystä ja ohjaaja käveli vähän matkan päähän, kääntyi ja kutsui koiraa.

Tämän jälkeen pareina mentiin vähän matkan päähän toisesta parista ja käveltiin toistemme ohi koirat seuraten. Kun se sujui hyvin, niin harjoitusta vaikeutettiin niin, että kohdatessa koirat menivät läheltä toisiansa kuitenkin ohjaajaa seuraten. Lopuksi vielä ohjaajat pysähtyivät kättelemään toisiaan ja koirat eivät saaneet olla toistensa kanssa tekemisissä vaan niiden oli seurattava vain sivulla.

Sitten palattiin taas rinkiin ja koiran piti seurata. Koira jätettiin istumaan ja ohjaaja jatkoi matkaa. Tarkoitus oli, että koira jää paikoilleen ja ohjaaja tekee yhden ympyrän ja tulee taas koiran vierelle. Tässä Ella ei pysynyt paikoillaan. Koska kouluttaja oli tuttu/naapuri, niin hänen kävellessään Ellan lähellä, Ellan ei voinut olla tervehtimättä häntä. Sen jälkeen jätin Ellan ringissä vain vähän matkan päähän enkä enää yrittänyt tehdä ympyrää yksin.

Loppuvaiheessa kouluttaja toi makkaran ja jätti sen maahan. Tarkoitus oli koira kerrallaan mennä makkaran ohi, niin ettei koira yrittäisi ottaa makkaraa vaan seuraisi ohjaajaa. Harjoituksen lopulla koira jätettiin istumaan vähän matkan päähän makkarasta ja ohjaaja kävi ottamasta makkarasta pienen palasen ja palasi koiran luo + antoi makkaranpalasen koiralle kiitokseksi kärsivällisestä odottamisesta.

Lopuksi vielä harjoiteltiin seuraamista: menimme kouluttajan ohjeiden mukaan täyskäännöksiä, pysähdyksiä, käännöksiä oikealla, käännöksiä vasemmalle, juoksemista, kävelyä ja koiran piti seurata koko ajan.

Viimeisenä harjoituksena teimme vielä ”koirakujan”. Koirat asettuivat vierekkäin kahteen riviin ja rivien väli oli n. 2 metriä. Koira kerrallaan mentiin kujan päähän ja jätettiin koira siihen. Ohjaaja käveli koirakujan läpi ja sitten kutsui koiran luokseen. Tarkoitus oli, että harjoitteleva koira tulisi muista koirista välittämättä reippaasti ohjaajan luo ja muut koirat pysyisivät paikoillaan kujana yhden koiran juostessa läpi.

Koulutuksen aikana koirat eivät saa leikkiä keskenään vaan ne tulevat koulutukseen ”töihin”.
Sosialisointi muiden koirien kanssa hoidetaan sitten koulutuksen ulkopuolella.

Ellalla meni harjoituksen paremmin kuin ennen. Aikaisemmin sitä ei ole voinut jättää paikoilleen odottamaan kun kävelin vähän matkan päähän. Nyt se onnistui. Ympyrässä on vielä harjoittelemista niin, että Ellan voi jättää paikoilleen ja voin itse tehdä ympyrän ilman Ellaa palaten sen viereen. Kontaktia voi myös harjoitella, koska Ella oli aika kiinnostunut makupalojen hajuista maassa eikä aina keskittynyt täysillä harjoituksiin.

Seuraava treeni on taas ensi torstaina.

Satunnaisia poimintoja

Missä mamma?

Ella päätti vähän haukahdella ja soitin kotiin toruakseni sitä. Lopetti haukkumisen suht’ nopeasti kun kuuli tuiman ääneni. Sitten lopetin puhelun vielä kehumalla Ellaa kiltiksi kun

Lue lisää »

Zombie

Taas tuli pikku tauko kirjoittamisessa…. Torstaina ehdin testata Skype In soittoa kotiin ihan huvin vuoksi. Ellaa ei pahemmin näyttänyt kiinnostavan sen nimen kutsuminen eikä lirkuttelu

Lue lisää »
Scroll to Top