Hauvat hoidossa

Hauvat hoidossa 1 Hauvat hoidossa
Tuli tässä välillä käytyä alpeilla ja äitini tuli hoitamaan koiria. Isän mielestä hän on koirienhoitovelvoitteensa suorittanut vuonna 1998 kun olin vuoden Indonesiassa, joten siksi äiti tulee kotiini koiria hoitamaan. Indonesiassa oloni aikana koirat siis asuivat vanhemmillani (Mira & Niki).

Ellan saavutukset olivat vain yhden CD-levykotelon tuhoaminen. Toista se oli tänään: kun tulin kotiin niin laskettelureppuni lukko-osat olivat entiset.

Kirjoittelen taas kun selviän matkaväsymyksestä. Tulin eilen yöllä ja heti aamulla töihin….

Kuvassa 2 vuotta sitten Avoriazissa (Ranskassa) flatti alpeilla työntekijän mukana. Nyt reissu oli (taas) La Thuileen, Italiaan. Ei näkynyt flatteja, mutta rinteessä kyllä oli joitain koiria työntekijöiden mukana.

Satunnaisia poimintoja

Flattitärskyt

Otin Nikin mukaan Flattitreffeille Järvenpäähän. Ella sai jäädä kotiin ”harjoittelemaan yksinoloa” kun sillä on juoksukin. Katseltiin eri treenejä siinä jonkin aikaa ja juteltiin tuttujen kanssa.

Lue lisää »

Kuvia Lotasta

Eilen latasin Lotasta kuvia ja ohessa ”tuotantoa”. Harmi, että kuva jossa Lotta hypää jakkaralta Alfien päälle epäonnistui. Alfie senkun vain jatkoi luun syöntiä välittämättä Lotan

Lue lisää »

Sydäri

Otto tuli taas kyläilemään maanantai iltana. Jostain syystä se vaikutti vaisulle. Yritin antaa sille nappuloita, mutta Otto käänsi pään pois eikä suostunut syömään. Yleensä se

Lue lisää »
Scroll to Top