Ella the täystuho

Ella the täystuho 1 Ella the täystuhoElla on ollut villinä jonkun aikaa. Sillä oli juoksu syys/lokakuun vaihteessa, joten toivottavasti se on vain jotain siihen liittyvää ja ohimenevää.

  • Isot tyynyni ovat nykyisin Ellan poikaystäviä, joita se alistaa ryhkyttämällä.
  • Ennestään Ellan hajottama ratsastuskypärä löytyi liukuovien takaa ja se oli hajoitettuna lopullisesti.
  • Kassi, joka oli samaisten liukuovien takana oli myös käsitelty (hihnat poikki).
  • Parit kengät hampaanjäljillä. Onneksi se ei Goretex kenkiäni ole hajoittanut. Varmaan haistanut, että näitä käytetään paljon sekä yhdistänyt niistä lähtevän hajun lenkkeilyyn, joka siis kivaa.
  • Veera-kissaa on jahdattu kämpässä matot solmussa.
  • Sängynalunen oli täynnä nallekarhuja, tyynyjä, ym tavaraa, jotka löysin imuroidessa.
  • Tiskipöydältä on rätti otettu, mutta ei siivottu. Rätti on käytävällä tullessani kotiin.
  • Juustohöylä on aina myös lattialla vaikka sen olen aina tiskipöydälle jättänyt. Varsiosa on yllättäen muuttunut röpelöiseksi.
  • Niki yritetään saada mukaan riehumaan. Onneksi Niki on fiksu eikä lähde mukaan (iällähän ei ole asian kanssa mitään tekemistä….)
  • Sokerina pohjalla tänä aamuna: Ella seisoi kaikessa uljaudessaa keittiön pöydällä. Miksi? Sitä voinee ihmetellä.

Ella täytti 1½ vuotta 23.12, joten eiköhän jo olisi senkin aika edes vähän rauhoittua…. (syvä huokas).

Satunnaisia poimintoja

Eddie 2kk

Eddiellä on tänään merkkipäivä: huimat 2kk on kertynyt ikää.  Hänhän on syntynyt 10.4. Eilen Eddie kävi mummolassa ja Niki jätettiin kotiin lepäämään. Eddie on vähän

Lue lisää »

Blogin siirto

Anna suunnitteli blogilleni uuden hienon ulkoasun ja hänen miehensä Ramin tekee sitää koodin. Jossain vaiheessa uuden blogini ulkoasu muuttuu, mutta vielä se on tuolla uudella

Lue lisää »
Scroll to Top