[:fi]Kolmas viikonloppu ilman Alfieta. Alkuajan jälkeen sopeutui lopulta melko nopeasti. Välillä se, että Alfie ei ihan oikeasti tule takaisin, saa aikaan suuren ikävän. Mihinkä kaikkeen turhaan sitä käyttikään aikaansa kun olisi voinut keskittyä sellaiseen, joka tuottaa iloa. Eli omiin koiriin. No, vähän edes viisastuneena, lähden nopeammin pois harmittavasta tilanteesta kuin jäisin selittelemään tai kuuntelemaan mitään valittamista valittamisen vuoksi. Sen sijaan rapsutan koiriani. Monin verroin mukavampaa. Keskittyminen siihen, jolla oikeasti on merkitystä ja joka tuottaa iloa. Vähän kuten flatit itse.
Englannin flattipentue ei toteudukaan. Astutus ei mennyt ihan nappiin. Alfien sukulaisten perheenlisäys siirtynyt vuodelle 2019. Eli vuosi ennen flattipentua.
Ollaan nyt lenkkeilty niin, että tytöt käyvät kahdesti ja Eddie-herra kerran päivässä. Tuo lenkin aloitus on melko raskas. Suomessa on hepposempia laskettelurinteitäkin kuin mitä tuo mäki on.
Kun meillä kävi täällä hieroja, niin ihmetteli silloin lähinnä poikien (varsinkin Eddien) lihaskuntoa. Oli nimittäin lihasta. Tosin sanoi, että ei ehkä joka päivä kannattaisi kavuta tuota rinnettä, mutta minkäs teet kun se on ainut keino päästä suoraan metsään pihalta. Kevyempi reitti vaatisi hihnakävelyä ensin tuossa tiellä ja sitten vasta siirtymistä metsään. Eli kyllä me tuosta pihalta lähdetään. Välillä tulee itsekin puuskutettua siellä mäen varrella.
Tytöt juoksee onnesta puhkuen lenkillä. Kesti jonkin aikaa huomata miksi Eddie lähinnä vaan käveli perässäni. Annoin sille yhtenä päivänä Metacamia pari tuntia ennen lähtöä, mutta se ei vaikuttanut vauhtiin. Kunnes huomasin, että jos Eddie menee iltapäivällä (aamupäivän sijaan), niin jo lähtee. Eli aamu-uninen harmaaparta ei vielä ole ”herännyt” kunnolla ensimmäiseen lenkkiin. Monet mietteet kävin läpi. Alfien kuvaus tammikuun lopulla näytti sillä spondyloosaa, joka tuli mulle yllätyksenä. Ei ollut mitenkään näyttänyt kipujaan. Siksi mietin, että onko Eddiekään. Ei sitten johtunut kivuista, vaan kellonajasta. Ja Eddie kun taivuttelee tuota selkäänsä miten vaan. No, ei ihan yhtä lailla kuin ennen, mutta kuitenkin.
Tänään aamulla kolmikko sai matokuurin. Aikaisemmin käytettiin Metacamia, joka nyt vedetty markkinoilta. Yksi matolääkitys näille kolmelle maksoi saman kuin Metacam purkki, josta riitti neljälle jopa usempaan kertaan. Olisi hyvä saada joku isompi koko matolääkettä, ettei mene pillereillä säätämiseksi monelle koiralle kerralla.
Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin. Me lähdetään nyt lenkille auringonpaisteeseen.[:en]It’s the 3rd weekend without Alfie. Getting used to it now. The beginning was hard but it’s easier now. Of course he is missed and always remembered. Just like my other flatties that have crossed the rainbow bridge.
After Alfie’s passing I realised how I give my time to things that doesn’t really matter. I could have used it better. Like spending more time with my lovely pets instead of unnecessary reading or commenting arguments in the internet. I’ve learned my lesson, I think. Now I just leave instead of trying to explain nor read anything. It’s just not worth it. I will pet my dogs instead. Time well spent.
Nowadays I walk my girls twice a day in the forest, and Eddie once. I was concerned how Eddie just walked behind me on our walks, so I tried pain medication couple of hours before our walk but it did not help. After some time I noticed it’s the time. He is more ”awake” in afternoon walks than morning. Now that I take him to the walks in the afternoon he is running too and having more fun. My dear old man.
The sun is shining so we are going to the forest now.
[:]
