Eddie rokotuksessa

Eddie kävi tänään nelosrokotuksessa. Hän tuli tänään tasan 12 viikkoseksi.

Samalla tutkittiin pallit ja oikea ei ole vielä laskeutunut, mutta vasen ei ollut pussissa. Onneksi on aikaa siihen kun Eddie on 6 kk vanha, jolloin ne yleensä ovat laskeutunee tai eivät. Olin siltä kerran tuntevinani molemmat, että ehkä sillä on hissivaihe menossa tai sitten vain kuvittelin. Englannista lähtiessä siltä ei tuntunut kumpikaan ja Mary totesi, ettei tuo ole huolestuttavaa. Kun hän on 50 vuotta kasvattanut flatteja, niin hänellä taitaa olla asiasta enemmän kokemusta kuin minulla.

Nyt on aika kuuma, joten mietin rannalla käymistä. Myllikselle olisi kiva mennä, mutta siellä saattaa olla porukkaa tähän aikaan. Se on siitä hyvä, että autolta ei ole pitkä matka. Pitänee keksiä joku toinen järvi kun Myllis vain kasvattaa suosiotaan.

img_6247_1.jpg

Gallup:

 

Milloin uroskoirallasi laskeutui kivekset:

  1. luovutuksessa oli jo
  2. 2-3 kk iässä
  3. 3-6 kk iässä
  4. 6-12 kk iässä
  5. Molemmat ei koskaan

tilanne

Satunnaisia poimintoja

Alfie turns 9

[:fi]Pikku Alfie täyttää tänään 9-vuotta. Aika toden totta rientää. Hyvää syntymäpäivää Alfie. [:en]My little boy is already 9 years. Time really flies. Happy birthday dear

Lue lisää »

Heijastinliivit

Olin töissä näyttelyssä sunnuntaina ja ostin siellä koirille lisää heijastinliivejä. Pojathan saivat sellaiset Liperin pukilta muutama vuosi sitten ja nyt ostin Minnielle omansa + varaliivin.

Lue lisää »

Burana 800

Yllätin Ellan Burana 800 suussa. En tiedä mistä hän oli sen saanut. Ilmeisesti päässyt jotenkin jollekin laukulle ja löytänyt sen. Siitä tuli mieleen, että kun

Lue lisää »
Scroll to Top