Eddie Mylliksellä

Ensi visiitti Myllikselle suoritettiin tänään. Eddie myös ui vähän.

Eddie pääsi uimisen yhteydessä tutustumaan hieman myös suomalaiseen metsään.

Niki & Eddie

Uiminen sujui ihan luonnostaan.

Eddie ui ensimmäistä kertaa

Eddien ensimmäinen uintikerta

Hyvä kun molemmilla koirilla on sama etenemistahti polulla. Ajoin auton niin lähelle uintipaikkaa kuin mahdollista. Siitä on n. 500m tuohon rantaan. Leppoisasti kävellen menimme rannalle. Matkan varrella oli pari kaatunutta puuta ja Nikille tuotti vaikeuksia päästä niiden yli. Vielä ½ vuotta sitten hän pääsi ne hyppäämään. Eddie meni sujuvasti puiden alta.

Eddie sitten rannalla ui hieman. Otin se syliin ja laskin veteen. Sen jalat alkoivat heti toimia ja päästin sen sitten irti ja se suuntasi rannalle. Oli ihan reippaana.

Satunnaisia poimintoja

Viikonlopun saldo

… jäi aika vaisuksi. Lenkkeilykään ei mitään erityistä ollut: peltolenkki. Samalla vähän yritin treenata Ellan luoksetuloa kun alkumatkasta näytti tuottavan ”lieviä” vaikeuksia. Ei tullut luokse

Lue lisää »

Viikonlopun kuulumiset

Näin vuonna 2008 kun laajakaistan saaminen ilmeisesti kestää yli kuukauden, niin pitää jälkikäteen kerrata tapahtumia. Poikien kanssa tuli eilen käytyä kunnon pyörälenkki.

Lue lisää »
Scroll to Top