Time flies.
Luku 3003 2002 eli 30.03.2002 on jäänyt mieleeni: silloin menetin ensimmäisen flattini Miran.
Siitä on nyt 9 vuotta.
Kylläpä aika rientää, mutta synttärit ja tämä päivä muistuu mieleen vuosi vuoden jälkeen.

Niki, Ella, Mette ja Noppa Nuuksiossa. Valmistaudun tässä lähtemään Nikin kanssa Nuuksioon. Sain vihdoinkin ostettua otsalamppuun AAA patterit ja olemme käyneet tuossa lähipellolla (juu, kuraista)
Kävimme tänään ensimmäistä kertaa uimassa sitten Ellan kohtausten. Eipä ollut mitään ongelmaa tässäkään. En kuitenkaan uskaltanut olla pitkään vaan uimme jonkin aikaa ja sitten lähdimme

Seresto pannoissa ongelmia tänä vuonna? Meillä kuusi pantaa ja silti punkkeja riittää. Toimiiko enää? Kolmas panta eri paikasta toi toivottavasti vihdoin tehon, myös pitkäkestoisen.