Sari

Eläimellistä menoa lapsesta asti. Kissoja ollut aina. Flatit tulivat kuvioihin vuonna 1988 ja vuohet 2009. Kanat muistaakseni tulivat 2011. Maalle muutin 2008 ja edelleen opetellaan mitä kaikkea mahtavaa maalla voi tehdä.

R.I.P

Niki pääsi eilen illalla haudan lepoon Ellan ja Miran viereen. Hain tuhkat perjantaina eläinlääkäriasemalta. Niki sai olla kaksi päivää kotona kuvansa vieressä. Annoin ennen hautaan laskemista Eddien ja Alfin haistella tuhkia. Alfi haisteli niin terhakkaasti, että nenänpää tuli valkoiseksi. Se oli viimeinen pusu Alfin ja Nikin välillä. Sitten laskin uurnan maahan ja peittelin. Laitoin vielä […]

R.I.P Read More »

Kuulumisia

Vähän on vierähtänyt edellisestä postauksesta. Ajattelin rauhassa miettiä asioita. Nikin poistumisen jälkeen olen ollut aivan mielettömän väsynyt. Päiväunet maistuvat hyvin ja normaalia pitemmät yöunet päiväunien lisäksi. Viimeksi tuli nukuttua 11 tunnin yöunet ja päikkäritkin siinä lisäksi. Ehkä tämä on tapani käsitellä asiaa.

Kuulumisia Read More »

Maali!

Eddie ilmoittautui tänään pentunäyttelyyn 15.9. Illalla oli taas pentukoulua. Eddie osaa ottaa hyvin kontaktia, mutta istua se ei vielä käskystä osaa. Olen niin tyytyväisenä ylläpitänyt sen vapaana seisomista (näyttelyasento), etten ole uskaltanut istumista pahemmin harjoitella.

Maali! Read More »

Päivä kerrallaan

Olin eilen illalla makuuhuoneessa PC:n äärellä poikien leikkiessä vieressäni. Niki oli olohuoneessa löhöämässä. Sitten Niki nousi ylös ja katselin, että horjuuko se. Pojat lopettivat leikin ja jäivät jähmettyneitä tuijottamaan Nikiä. Silloin tiesin, että kaikki ei ole kunnossa.

Päivä kerrallaan Read More »

Kallis harrastus

Olen viime aikoina käynyt pyöräilemässä Nuuksion metsissä aika paljon (ilman koiria tietty). Samalla olen huomannut paljon uusia reittejä, joita voi poikien kanssa kokeilla. Nikin ja Ellan kanssa kävelimme monia reittejä, mutta vuosien varrella meillä oli vakioreittimme eikä uusia tullut ”hankittua”. Nyt pyörän kanssa on tullut löydettyä vaikka mitä reittejä ja oikein innolla odotan kun pojat

Kallis harrastus Read More »

Koirakoulussa taas

Eddiellä oli maanantaina toinen koulutunti. Se meni hyvin. Itse asiassa ei Eddie noin hyvin toimi/käyttäydy kotona. Koulussa se oli suorastaan kuin enkeli. Oli hyvin kontaktissa eikä vetänyt narusta. Lisäksi siinä samalla itseksemme treenasimme seisomista, mutta se sujuikin ihan itsestään: Eddie seisoi nätisti asennossa hihna löysänä. Sunnuntaina soittelin Marylle ja kerroin Eddien kuulumiset.

Koirakoulussa taas Read More »

Scroll to Top