Briljante weblog

Saimme Outin poppoolta tunnustuksen ja kiitämme siinä kauniisti!

Taitaa olla meidän ensimmäinen saatu blogitunnustus 🙂

brilliante.jpg

Tunnustus vaatii sen eteenpäin viemistä seuraavilla ehdoilla.

1. Voittaja voi laittaa logon blogiinsa.
2. Linkitä siihen blogiin, josta sait palkinnon.
3. Nimeä vähintään 7 muuta blogia palkinnon saajaksi.
4. Laita noiden blogien linkit sivullesi.
5. Jätä viesti blogeihin, jotka nimesit voittajiksi.

Tässäpä valintani:

Olisi tehnyt mieli myös listata Flatkiss blogi, mutta siinä on vain niin harvakseltaan postauksia. Elikkä yllä linkkeineen omat valintani sekalaisessa järjestyksessä.

Satunnaisia poimintoja

Päivityksiä

Kesällä sattui ja tapahtui. Tässäpä tärkeimmät: 1) Minnie läpäisi taipparit 2) Minnie sai Suomen kansalaisuuden 3) Minnie & Eddie ovat astutettu keskenään. Minnien taipparipöytäkirja 1.

Lue lisää »

Ellan hoidosta

Ellan oksentelu alkoi n. lokakuun puolivälissä ja vain sen lääkäriin ennen SJN:n näyttelyä. Ellasta ei tuolloin huomattu mitään poikkeavaa vaikka siitä otettiin röntgenkuvat. Tosin ne

Lue lisää »

Veräjä

Tänään sunnuntaina oli tarkoitus lähteä katsomaan Flattimestaruuden finaalia. Kaikki oli jo valmiina lähtöä varten, mutta sitten kuulin, että aloitus oli 8.30 aamulla ja koiria oli

Lue lisää »
Scroll to Top