Aikuinen flattiuros etsii uutta kotia

👉 Päivitys: Nalle muuttaa uutteen kotiin ke 25.8.2021 👈


Nalle, joka on Minnien ja Eddien jälkeläinen, etsii muuttuneen elämäntilanteen ja ulkomaille muuton vuoksi uutta rakastavaa kotia.

Flattiuros etsii uutta kotia

.
Nalle on syntynyt 1.10.2014 ja on terve flatti.

Tottunut syömään raakaruokaa. Tottelee hyvin lenkillä ja kotona.

Seurallinen, iloinen, ystävällinen ja häntä heiluu. Nalle on asustanut omakotitalossa isolla pihalla, jossa on myös lampi. Hänelle on sinne ammuttu muutamia kertoja lintuja ja Nalle on noutanut niitä.

Soveltuu hyvin lenkkikaveriksi isompaan ja pienempään perheeseen. Tottunut muihin flatteihin ja tavannut aktiivisesti siskonsa + äitinsä laumaa. Perheessä oli myös kissa, joka sai olla omissa oloissaan häiritsemättä. Nalle tottui kasvattajan luona myös kanoihin ja vuohiin eikä ole niistä nytkään moksiskaan.

Mikäli sinulla olisi tarjota kotia Nallelle, niin ota yhteyttä.

Nalle on valmiina siirtymään uuteen kotiin syyskuusta lähtien. Asuu tällä hetkellä vielä perheensä luona Vihdin seudulla. Nykyisen omistajan muutto ulkomaille tapahtuu syys-lokakuun vaihteessa.

Nalle
Aikuinen flatti etsii uutta kotia

HUOM! Nalle on muuttanut elokuussa uuteen kotiin, kuten yllä ensimmäisenä jo kerrotaan.

Lisätietoja flateista löydät mm. Flatti.net -sivustolta.

Sukutaulu

Nallen sukutaulun löydät hänen siskonsa Hanien sivulta.


 

sileäkarvainen noutaja etsii kotia, flatti etsii uutta kotia. aikuinen sileäkarvainen etsii uutta kotia,  koira etsii uutta kotia

Satunnaisia poimintoja

Eddie kotona

Sain puhelun, että eräs nainen oli ottanut Eddien kiinni. Niinpä lähdin parin km:n päästä autolla karkuria hakemaan. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Mitenköhän tuota aitaa vielä

Lue lisää »

Uusi koti

Viikossa ehtii tapahtua paljon. Ikävä asia oli tietenkin Veeran yllättävä menetys. Sen jälkeen sain asuntoni yllättäen myytyä. Tein tarjouksen uudesta kodista ja tänään tarjous hyväksyttiin.

Lue lisää »

Totuttelua

Pojat totuttelevat elämään vuohien läheisyydessä. Onneksi alkaa olemaan voiton puolella (kai). Pari ensimmäistä päivää meni ihan ylikierroksilla ja pojat (Alfie enimmäkseen) halusivat koko ajan mennä

Lue lisää »
Scroll to Top