Meerlampi

Kävimme tänään Meerlammella. Viimeksi olen tainut käydä siellä 5 vuotta sitten.

Rannalla sai olla rauhassa, ei ollut muita ihmisiä. Vain satunnaisia marjastajia käveli ohi ja hekin olivat ihan ystävällisiä.

Muutoin Meerlammelle tuskin tulee vähään aikaan mentyä. Ranta on pennuille hankalaa, samoin ihmisille. Viimeski (5 v sitten) menin veteen kumipatjalla. Niki pääsi veteen, mutta jouduin sen niskasta auttamaan rannalle kun oli niin mutainen pohja ettei päässyt ponnistamaan kunnolla.

Ko. paikka sopii täysikäisille koirille ja kumipatjaileville ihmisille. Hyvänä puolena tosiaan on paikan rauhallisuus.

Illemmalla flatit leikkivät naapurin koiran kanssa.

Videotuotantoa päivältä:

Satunnaisia poimintoja

Ella on kotona

Hain Ellan kotiin puolen päivän aikoihin kuten puhelimessa olin aikaisemmin pieneläinklinikan kanssa sopinut. Ella oli yöllä saanut yhden kohtauksen ja sitten diagnoosi on selvä: epilepsia

Lue lisää »

Melamiinia koiranruuissa

Taloussanomat raportoi 21.4: Saastunut lemmikinruoka on ollut peräisin Kiinasta, ja lähes tusina yhtiötä on ilmoittanut löytäneensä melamiinin saastuttamia aineksia vehnä- ja maissigluteiinin sekä riisiproteiinin joukosta.

Lue lisää »
Scroll to Top