Kaksi junnua ja seniori

Alfi vasemmalla ja Eddie oikealla

Vuorokausi on mennyt helpommalla kahdella nuorella koiralla tähän mennessä (verrattuna yhteen nuoreen koiraan). Koirat leikkivät keskenään ja sitten taas nukutaan. Meikäkin on vedellyt oikein kunnolla sikeitä. Varmaan kohta tässä alkaa olemaan todella kaunis 😉

Päädyin sitten tuon uuden tulokkaan nimeämään Alfiksi kun sen nimi on Alfred. Nyt tietty mietin vielä sellaista hienosäätöä, että pitäisikö kirjoittaa Alfi vai Alfie. Pitäähän elämässä olla haasteilta….

Alfi vaikuttaa luonteeltaan voimakkaammalta kuin Eddie. Se on Alfi kun antaa kyytiä jos Eddie käy liian riehakkaaksi.

Eilinen meni Norjassa hyvin. Kentällä oli yksi flatti omistajineen vastassa (Ellan veljen poika). Perillä oli pentulauma ja kaksi pentua lähti siellä oloni aikana. Yksi pentu oli edellisenä päivänä lähtenyt Ruotsiin.

Pähkäilin kahden uroksen välillä, vaikka Alfi oli heti suosikkini. Toinen oli kasvattajan suosikki ja mietin sitäkin. Tosin Alfi taasen oli toisen kasvattajan suosikki (kuulin vasta myöhemmin kun olin valintani tehnyt). Alfin valitsin oikeastaan luoteen perusteella. Se toinen oli hivenen enemmän kulmautuneempi ja isoluisempi + enemmän rintamusta, mutta oli melko rauhallinen. Alfi oli leikkisämpi ja tutki ympäristöä hieman enemmän. Toisaalta taas mielestäni Alfi oli elegantimpi ulkonäöltään. Se vain oli silmääni sopivampi koira ja luonnekin vaikutti mieleisemmältä.

Kun nämä kaksi pentua telmivät nurmikolla, niin oli aika vaikeaa huomata kumpi oli kumpi. Isoa eroa ei siis ollut vaan sen näki kun ne olivat paikallaan (ulkonäkö). Aktiivisuuskin aluksi vaihteli, mutta jonkin ajan kuluttua Alfi osoittautui leikkisämmäksi ja emo leikki sen kanssa myös enemmän (kun Alfi vastasi leikkiin). Toisaalta se toinen olisi ollut rauhallisempi, mikä ei yhtään hullumpi ominaisuus flatille.

Tällä hetkellä olen tyytyväinen valintaani. Valitsin sen, joka vain tuntui paremmalle heti alusta asti (kun koirat asetettiin seisoma-asentoon). Luonne vain vahvisti ”tunnetta”.

Otin videota reissulta ja laitan sitä myöhemmin näytille. Siinä on myös Ellan veljen Fredrikin hakuruutua sekä tietty pentuja.

Niki saa nyt levätä enemmän kun nuo kaksi leikkivät keskenään. Alfi tykkää nukkua vieressäni ja hyvä niin. Ettei se heti leimaadu Eddieen. Se seuraa minua joka paikaan ja sitten tietty Eddie perässä.

Satunnaisia poimintoja

Koirakursseja

Tämä löytyi noutajapalstalta ja oli niin hyvä, että laitanpa tännekin. TASSUNTAIDOT Puutyöt ITutustutaan puuhuonekalujen muotoilun perusteisiin. Oikea työskentelyote, erilaiset pinnat ja puun kovuudet tulevat tutuksi.

Lue lisää »
Hanie synttärit
ruoka

Hanie synttärit

Lokakuun 1. päivänä vietettiin taas syntymäpäiviä: Hanie + sisarukset. Hanie synttärit Ensimmäinen pentu syntyi n. 19.30 aikoihin ja sitten niitä tuli ulos tasaiseen tahtiin. Hanien

Lue lisää »

Back to Myllis

Kävimme Nikin kanssa tänään Mylliksellä. Viimeksi Ella oli mukana. Vain viikkoa ennen kuin hänet piti nukuttaa. Enpä olisi silloin arvannut Ellan juostessa elämänsä riemusta, että

Lue lisää »
Scroll to Top